Lasten ja nuorten kuvataidekoulujen ja arkkitehtuurikoulujen toiminta vuonna 2012 – Kyselytutkimuksen yleisosion yhteenveto on julkaistu

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto on vuodesta 1986 alkaen kahden vuoden välein kerännyt ja tilastoinut tietoa lasten ja nuorten visuaalisten taiteiden taiteen perusopetusta antavista oppilaitoksista. Juuri julkaistu järjestykseltään 14. tutkimus käsittelee lasten ja nuorten kuvataide- ja arkkitehtuurikouluilta saatuja tietoja vuodelta 2012. Kysely lähetettiin kahdessa osassa (yleisosio ja talousosio). Yleisosiossa kysyttiin tietoja mm.opetuksesta, henkilökunnasta, arvioinnista sekä tulevaisuuden haasteista…. Lue lisää →

Kevät 2014 tarjoaa runsaasti koulustilaisuuksia

Kevään 2014 aikana on runsaasti tarjolla erilaisia taidekasvatusseminaareja. Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton kevätpäivät pidetään 20.-21.3. Helsingissä. Suuri muumipaneeli järjestetään Helsingissä Annantalolla 27.2., Opetushallituksen järjestämä Taiteen perusopetuksen pedagogiikan ja toimintakulttuurin kehittämispäivä järjestetään niin ikään Helsingissä 17.3., Taikalamppu-verkoston Voimauttavan valokuvan seminaaripäivät pidetään Vantaalla 3.2. ja 31.3., Kuvataideopettajien kevätpäivät 2014 pidetään Kouvolassa 28.-29.3., Arkkitehtuurikoulu Arkin 20-vuotisjuhlavuoden… Lue lisää →

Animatricks Aitta – Suomalaisen animaation nettikirjasto on avattu

Suomen ainoa animaatioon keskittyvä elokuvafestivaali Animatricks on julkaissut monipuolisen suomalaisen animaation nettikokoelman osana verkkopalveluaan. Animatricks Aitta ja sen englanninkielinen versio Animatricks Screen tarjoavat liki 70 elokuvan verran uuden lyhytanimaation parhaimmistoa. Animatricks Aitan tavoite on edistää kotimaisen lyhytanimaation saatavuutta. Animatricks helpottaa laadukkaiden elokuvien löytymistä kokoamalla niitä yhdelle sivustolle www.animatricks.net/aitta. Samalla sivusto juhlistaa 100 vuotta 2014 täyttävää kotimaista animaatiota. Aitan nettikirjastossa on tällä hetkellä Animatricks-festivaalilla 2009–2013 Uudet kotimaiset… Lue lisää →

Pelisuunnittelun opetusprojekti on vuoden taidekasvatusteko 2013

Espoon kuvataidekoulun oppilaiden tekemän Tapiola-pelin mainoskuva.

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry myöntää Vuoden taidekasvatusteko 2013 -kunniamaininnan Espoon kuvataidekoululle nuorten mobiilipeliprojektin koordinoimisesta Liiton hallitus päätti myöntää Vuoden taidekasvatusteko –kunniamaininnan Tapiola-mobiilipeliprojektia koordinoineelle Espoon kuvataidekoululle. Mobiilipeliprojekti uudistaa lasten ja nuorten kuvataidekoulujen opetusta ja lisää yhteistyötä eri kouluasteiden ja taideoppilaitosten välillä. Espoolaiset nuoret osallistuvat 100 vuotta sitten syntyneen Tapiolan ”isän” Heikki von Hertzenin… Lue lisää →

Pihla Meskasesta vuoden 2013 kuvataidekasvattaja

Pihla Meskanen.

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry:n hallitus valitsi vuoden 2013 kuvataidekasvattajaksi arkkitehti, pedagogi Pihla Meskasen Kunniamaininta myönnettiin Pihla Meskaselle arkkitehtuurikasvatuksen kehittämiseksi tehdystä työstä Arkkitehtuurikoulu Arkin perustajajäsenenä, rehtorina ja hallituksen puheenjohtajana. Arkin vireä ja innostava toiminta on kehittänyt koko taidekasvatuskenttää 20 vuoden ajan. Pihla Meskanen on koulutukseltaan arkkitehti ja pedagogi. Hän on ollut aktiivinen ja… Lue lisää →

Taiteen perusopetuksen yhteistyöseminaari Mikkelissä 23.-24.1.2014

Mistä syntyy innostus opettamiseen? Mitä osaamista tulevaisuuden opettaja tarvitsee? Mistä syntyy motivaatio oppimiseen ja pitkäjänteiseen harrastukseen? Tutkijoiden ja kouluttajien puheenvuorot lähestyvät teemaa monista näkökulmista ja aikaa on varattu keskusteluun. Tarjolla on taidetyöpajoja ja sekä paikallisten nuorten taide-esityksiä. Lämpimästi tervetuloa! Seminaarin järjestää Taiteen perusopetusliitto yhteistyössä Mikkelin Musiikkiopiston, Etelä-Savon Tanssiopiston, Taito Itä-Suomen ja Mikkelin kansalaisopiston kuvataidekoulun kanssa…. Lue lisää →

Svenska Kulturfondenin ruotsalaisuuden päivän palkinto Leena Stolzmannille

Porvoon taidekoulun rehtori Leena Stolzmann sai Svenska kulturfondenin eli Ruotsalaisen kulttuurisäätiön ruotsalaisuuden päivän palkinnon. “Palkinnon perusteluissa todetaan että Leena Stolzmann on taidekoulun rehtorina ollut luomassa lapsille ja nuorille yhtäläisiä mahdollisuuksia harjoittaa taidetoimintaa. Hänen määrätietoisella, diplomaattisella ja inspiroivalla johdollaan saavat lapset ja nuoret mahdollisuuden monipuoliseen luovuuteen. Stolzmannin työ on jatkuvasti ollut ulospäivän suuntautuvaa ja on perustunut… Lue lisää →

Liiton syyspäivät Hämeenlinnassa 28.-29.11.2013

Liiton syyspäivät järjestetään Hämeenlinnassa 28.-29.11.2013. Teemoja ovat mm. ryhmäpedagogiikka, vertaisoppiminen, viihteellistyminen, kuntien rooli taiteen perusopetuksen järjestäjänä, uudistuvat opetussuunnitelmat ja kehittämishankkeet. Puhujina ovat mm. tutkimusprofessori Tommi Hoikkala, toimittaja Johanna Korhonen, Taiteen tohtori Karolina Kiil ja kuvataiteilija Jussi Kivi. Syyspäivillä pidetään myös liiton sääntömääräinen syyskokous ja opettajien tapaaminen. Ilmottaudu syyspäiville 7.11. mennessä verkkolomakkeella! Katso Syyspäivien 2013 ohjelma… Lue lisää →

Nykytaidekasvatushanke Taidenavigaattori 2

TAIDENAVIGAATTORI 2 on nykytaidekasvatuksen kehittämishanke, joka jatkaa Taidenavigaattori 1 -hankkeen jalanjäljissä. Lähtökohta on kuitenkin uusi. Tällä kertaa hanke keskittyy yhteisötaiteen keinoin toteutettavaan kaupunkitaiteeseen. Hankkeessa on mukana yksitoista kuvataidekoulua ympäri Suomen ja se käynnistyi syksyllä 2012. Hanke jatkuu vuoden 2013 loppuun saakka. TAIDENAVIGAATTORI 2 -hanketta inspiroivat ajankohtaiset suomalaiset kaupunkitaideprojektien tekijät kuten Elissa Eriksson, Jaakko Niemelä ja… Lue lisää →

Espoon kuvataidekoulun oppilaat kuvittivat Lapsiasiainvaltuutetun vuosikirjan

Lapsiasiainvaltuutetun vuosikirja on laajalevikkinen julkaisu, joka tavoittaa lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaavat päättäjät ja järjestöt. Vuosikirjan teema tänä vuonna on lapsiasiainvaltuutetun saamat kansalaisten yhteydenotot sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluista ja oikeusturvasta tiedottaminen. Lapsiasianvaltuutettu on Espoon kuvataidekoulun kuviskummi, mistä kertova artikkeli löytyy julkaisusta, ja Espoon kuviksen oppilaat ovat myös kuvittaneet kirjan. Kuvien aiheina ovat lasten… Lue lisää →