Pukinmäen taidekoulut hakee rehtoria

Pukinmäen taidekoulut on monitaiteinen taidekoulu, jossa annetaan taiteen perusopetuksen mukaista opetusta kuvataiteessa, musiikissa, sirkuksessa, tanssissa ja teatterissa. Sirkustaiteen laajalla oppimäärällä on opetus- ja kulttuuriministeriön järjestämislupa. Koulussa opiskelee taidetta noin 550 oppilasta, joista suurin osa on lapsia ja nuoria. Taidekouluissa sinua odottaa tekemisen meininki ja ainutlaatuinen lasten kulttuurin luova henki, joka on tehnyt koulusta monitaiteisen taidekasvatuksen edelläkävijän Suomessa. Taidekoulujen ylläpitäjänä toimii Pukinmäen taidetalo ry.

Etsimme oppilaitoksemme johtoon rehtoria toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan. Arvostamme vahvaa hallinnon ja talouden osaamista sekä taiteilijayhteisön henkilöstöjohtamisen taitoa. Lisäksi odotamme taidepedagogista näkemystä, vahvaa taiteen perusopetuksen ja esittävän taiteen kentän tuntemusta, kiinnostusta monitaiteisuuteen ja innovaatiokykyä. Yhdenvertaisuus ja monimuotoisuus ovat työyhteisössämme tärkeitä arvoja ja kannustamme monenlaisista taustoista tulevia hakemaan meille töihin.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (14.12.1998/986) mukaan. Tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Palkkaus yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaan.

Hakemukset osoitetaan Pukinmäen taidetalo ry:n hallitukselle. Hakemukset toimitetaan 15.6. mennessä anu.myllyniemi@taidekoulut.fi Lisäksi toivomme, että lähetät itsestäsi minuutin pituisen videoesittelyn.

Lisätietoja: rehtori Anu Myllyniemi 044-9888857, www.taidekoulut.fi

Lataa työpaikkailmoitus tästä.

Samankaltaiset artikkelit