Nuorten mediataidetapahtuma SAVE, mainoskuva.
| |

Nuorten mediataidetapahtuma SAVE – Nuori ja sähköinen!

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry, AV-arkki ja Koulukino ry järjestävät kesäkuussa 2021 valtakunnallisen nuorten mediataiteen tapahtuman Keskuskirjasto Oodissa ja Kino Reginassa Helsingissä. Kuukauden mittaisen tapahtuman aikana tuodaan esille lasten ja nuorten tekemää mediataidetta: mm. elokuvia, videoteoksia, animaatioita, VR-teoksia ja äänitaidetta. Lisäksi tapahtumapäivänä ke 9.6.2021 järjestetään mediataiteen opettajille ja kaikille kiinnostuneille luentoja ja työpajoja…

Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -näyttelyn juliste.
| |

Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -näyttely siirtyy!

Eduskunnan puhemiesneuvosto on tänään päättänyt, että kaikki vierailut, koulutukset ja yleisötapahtumat perutaan tältä keväältä eduskunnasta ja mahdollisuuksien rajoissa siirretään myöhempään ajankohtaan. Kuvataidekoulujen liitto pyrkii siihen, että Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -näyttely siirtyy syksyyn. Myös verkkogallerian julkaisu siirtyy syksyyn. Tiedotamme lisää myöhemmin. Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry

Kuvataidekoulujen liiton kevätpäivien 2020 mainoskuva.
| | |

MIELIKUVIN – Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton kevätpäivät Espoossa 2.-3.4.2020

Kuva: Ari Karttunen/EMMA. Taitto: Riikka Mäkikoskela. TIEDOTE 16.3.2020: Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto peruu Kevätpäivät ajankohdasta 2.–3.4.2020 Näyttelykeskus WeeGeellä koronaviruksen vuoksi Haluamme toimia vastuullisesti tässä vakavassa tilanteessa, ja tämä toimenpide on ennaltaehkäisevää toimintaa. Koronaviruksen (COVID-19) leviämisen rajoittaminen ja hidastaminen on kaikkien edun mukaista. Pidämme alan toimijoiden terveyttä aina etusijalla. Olemme pahoillamme tilanteesta ja tiedotamme…

Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -näyttelyn juliste.
| |

KANSANEDUSTAJAT KUVATAIDEKOULULAISTEN SILMIN -muotokuvanäyttely Eduskunnan kirjastossa 20.3.-17.4.2020

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto haastoi kaikki kuvataidekoulut mukaan vaikuttamaan! Tempauksessa tehtiin muotokuvat Suomen kaikista nykyisistä kansanedustajista. Tämä toteutettiin yhteistyössä eduskunnan kanssa. Mukaan lähti 26 kuvataidekoulua ympäri Suomea. Kuvataidekoulujen liiton hallitus arpoi jokaiselle osallistuvalle kuvataidekoululle 7–8 kansanedustajaa. Lapset ja nuoret toteuttivat muotokuvat eduskunnan virallisten valokuvien pohjalta. Kuvataidekoulut saivat myös toivoa oman alueensa edustajaa sillä…

Näyttelykeskus WeeGee Espoossa.
| | |

Tulossa: Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton kevätpäivät 2.-3.4.2020 Näyttelykeskus WeeGee:llä Espoossa

Kevätpäivät järjestetään yhteistyössä Espoon kuvataidekoulun kanssa. Kokoonnumme pääasiassa EMMA:n seminaari- ja juhlatila Aitiossa. Koulutuspäivien sisältöjä ovat osallisuus ja vaikuttaminen, kestävyys sekä taiteen monialainen yhteistyö. Kouluttajiksi on tulossa esimerkiksi Jaana Erkkilä-Hill Taideyliopistosta, Vuoden nuori taiteilija 2019 Nastja Säde Rönkkö ja juuri uuden kirjan julkaissut Perttu Pölönen. Kevätpäivien ohjelma julkaistaan ja ilmoittautuminen avataan viikolla 10 osoitteessa www.youngart.fi….

Leikin siivin - pienten lasten pedagogiikka -koulutuspäivän mainoskuva.
| | |

LEIKIN SIIVIN – Pienten lasten pedagogiikka -koulutuspäivä Porvoossa 7.2.2020

Kuva: Porvoon taidekoulu, kuvaaja Leena Stolzmann, taitto Riikka Mäkikoskela. Paikka: Porvoon taidekoulu, Linnankoskenkatu 33-35, 07110 Porvoo ja Kulttuuritalo Grand, Piispankatu 28, 06100 Porvoo. Leikin siivin -koulutuspäivässä tarkastellaan varhaisiän taidekasvatusta tärkeänä alkuna, joka luo pohjan koko taiteen perusopetuksen kaarelle. Koulutuspäivän teemoina ovat erityis- ja ryhmäpedagogiikka, vuorovaikutus sekä osallisuus. Kaikkia teemoja tarkastellaan leikin ja taidepedagogiikan näkökulmasta. Kuulemme…

Lapuan taidekoulun oppilas Karina Korgonen esittelee Jukka Koprasta maalaamaansa muotokuvaa.
| |

Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin

Lapuan kansalaisopiston taidekoulu on yksi Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -tempaukseemme osallistuvista jäsenkouluistamme. Tulevan talven aikana lapset ja nuoret toteuttavat muotokuvat kaikista Suomen 200 kansanedustajasta. Jokaisesta kansanedustajasta esitellään yksi toteutunut muotokuva 20.3. – 17.4.2020 näyttelyssä Eduskunnan kirjastossa. Kaikki tehdyt muotokuvat esitellään verkkogalleriassa. – ”Maalaamme muotokuvia, koska opimme näin monenlaisia asioita kuvataiteesta, muun muassa ihmisen kuvaamista, kasvojen mittasuhteita,…

Kuvataidekoulujen liiton syyspäivien 2019 mainoskuva.
| | |

KUVISTA MONEKSI – Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton syyspäivät Turussa 21.-22.11.2019

Kuva: Turun Taidehalli, kuvaaja Vesa Aaltonen, taitto Riikka Mäkikoskela. Paikka: Turun Taidehalli (juhlasali 3. krs., Vanha Suurtori 5, 20500 Turku) ja KONSTa Turun Seudun Kuvataidekoulu (Puutarhakatu 49, 20100 Turku). Syyspäivillä syvennytään sosiaalisten tilanteiden lukutaitoon sekä yhdessä tekemisen ja ryhmäopetuksen dynamiikkaan. Eri taiteenalojen asiantuntijat johdattelevat tarkastelemaan visuaalisten taiteiden suuntia, jotka toimivat yhtäältä marginaalissa ja toisaalta valtavirrassa…

ITSE TEOSSA -näyttelykatalogin kansikuva.
| | |

ITSE TEOSSA -NÄYTTELYSTÄ KATALOGI

Lapin yliopisto ja Kuvataidekoulujen liitto järjestivät yhteistyössä valtakunnallisen Itse teossa -näyttelyn tänä vuonna Museo- ja tiedekeskus Arktikumissa, Rovaniemellä. Jurytetty näyttely esitteli liiton jäsenkoulujen opettajia ja rehtoreita itse teossa – monipuolisina taiteen tekijöinä. Nyt näyttelystä on valmistunut Aija Kurkon taittama digitaalinen katalogi, joka sisältää myös näyttelyssä esillä olleet taiteilijoiden tekstit taiteen tekemisestä, opettamisesta ja opettamisen taiteesta….

Kuvataidekoulujen liiton jäsenkysely 2018 -mainoskuva.
| | | |

KUVATAIDEKOULUJEN TOIMINTA LAAJENEE – VISUAALISTEN TAITEIDEN KOULUJEN OSALLISTUJAKÄYNNIT YLLÄTTÄVÄT POSITIIVISESTI

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton Jäsenkysely 2018 mukaan sen jäsenten toimintaan tehtiin 835 586 osallistumiskäyntiä viime vuonna. Jäsenkyselyyn vastasivat kaikki liiton 62 jäsentä. Jäsenyhteisöt antavat taiteen perusopetusta kuvataiteessa, käsityössä, arkkitehtuurissa ja mediataiteissa sekä tarjoavat harrastustoimintaa lasten, nuorten ja aikuisten vapaa-aikaan. Jäsenkysely 2018 tuloksia on esitelty liiton Rehtoripäivillä. Visuaalisten taiteiden harrastaminen ja opiskelu sekä lasten ja…

End of content

End of content