Visuaalisten taiteiden koulujen rehtoripäivien 2021 markkinointikuva.

VISUAALISTEN TAITEIDEN KOULUJEN REHTORIPÄIVÄT 16.-17.9.2021 KALLIO-KUNINKALASSA

VISUAALISTEN TAITEIDEN KOULUJEN REHTORIPÄIVIEN 2021 MARKKINOINTIKUVA.

Kuva: Kallio-Kuninkalan päärakennus © Leonora ja Yrjö Paloheimon säätiö. Taitto: Eliisa Sorvali.

Paikka: Kallio-Kuninkala, Ristinummentie 6, 04400 Järvenpää.

On aika kokoontua yhteen Rehtoripäiville! Ajankohtaisten muutosten aiheuttamat tuulet puhaltavat kentällämme. Visuaalisten taiteiden taiteen perusopetus ja taidekasvatus ovat selviytyneet koronavuodesta, mutta mitä kaikkea se on muuttanut? Rehtoripäivien aiheina käsittelemme ajankohtaisia tärkeitä asioita, koronavuoden jälkipyykkiä, hyvinvoinnin merkitystä sekä kenttään vaikuttavia uusia ilmiöitä. Rehtoripäivät tarjoavat foorumin pysähtyä pohtimaan ja jakamaan kokemustamme kollegiaalisesti.

Eri alojen asiantuntijat johdattelevat meitä tarkastelemaan taiteellista ajattelua, johtamista sekä niiden yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Pohdimme myös työpajassa taiteen perusopetusta koronan jälkipyykin näkökulmasta ja harrastamisen kentällä. Lisäksi kuulemme taiteen perusopetuksen ja harrastamisen ajankohtaiset kuulumiset Opetushallituksesta.

Koko Rehtoripäivien ohjelma tapahtuu Kallio-Kuninkalassa tarjoten viihtyisän ympäristön koulutukseen, yhteiseen kokemusten vaihtoon ja vapaaseen keskusteluun. Kahden päivän koulutuspakettiin sisältyy kaikki ateriat ja majoitus 1 hengen huoneessa. Korona-tilanteesta johtuen majoitumme kaikki 1 hengen huoneisiin.

Rehtoripäivät ovat tarkoitettu arkkitehtuurin, kuvataiteen, käsityön ja mediataiteiden taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten rehtoreille sekä hallinnosta vastaaville opettajille kuten johtaville ja suunnittelijaopettajille. 

Tervetuloa mukaan Tuusulanjärven kulttuurimiljöön kauniiseen Kallio-Kuninkalaan!

REHTORIPÄIVIEN 13.9.2021 PÄIVITETTY OHJELMA:
Visuaalisten taiteiden koulujen rehtoripaivat 16.-17.9.2021_OHJELMA

Mikäli et saa liitetiedostoa auki, ota ystävällisesti yhteyttä liittosihteeri Johanna Pohjolaiseen etunimi.sukunimi(at)youngart.fi.

ILMOITTAUTUMINEN:
Ilmoittautuminen on päättynyt. Osallistujia voidaan ottaa lsiää vain peruutuspaikoille.

OSALLISTUMISMAKSUT:

2 päivän osallistumismaksut
Jäsenkoulujen edustajat 335 € / osallistuja / majoitus 1hh
Jäsenkoulujen edustajat 320 € / osallistuja / majoitus 2hh
Jäsenkoulujen edustajat 290 € / hlö / ei majoitusta

Infojäsenkoulujen edustajat 375 € / osallistuja / majoitus 1hh
Infojäsenkoulujen edustajat 360 € / osallistuja / majoitus 2hh
Infojäsenkoulujen edustajat 330 € / hlö / ei majoitusta

Muut 385 € / osallistuja / majoitus 1hh
Muut 370 € / osallistuja / majoitus 2 hh
Muut 340 € / hlö / ei majoitusta

1 päivän osallistumismaksut
Jäsenkoulujen edustajat 185 € / osallistuja
Infojäsenkoulujen edustajat 235 € / osallistuja
Muut 285 € / osallistuja

PERUUTUSEHDOT:

1 päivän osallistumismaksu sisältää seminaarin ohjelman sekä päivän ateriat. Kahden päivän osallistumismaksu sisältää ohjelman, kaikki ateriat sekä majoituksen Kallio-Kuninkalassa (1hh tai 2 hh).

Kuluton peruutus sunnuntaihin 16.5. mennessä, sen jälkeen ainoastaan lääkärin- tai sairaanhoitajan todistuksella. Ohjelmamuutokset mahdollisia. Vallitseva koronatilanne huomioidaan seminaarin toteutuksessa.


Seuraa meitä ja tapahtumiamme:
www.facebook.com/youngart.fi/
www.instagram.com/kuvisliitto
https://twitter.com/kuvisliitto
@kuvisliitto

Julkaise omat kuvasi tapahtumastamme hashtageilla:
#rehtoripäivätkuvisliitto
#kuvisliitto
#taiteenperusopetus
#taidekasvatus
#visuaalisettaiteet

Samankaltaiset artikkelit