Hyvää syyslomaa!

Toimiston väki toivottaa kaikille lomia viettäville rentouttavaa syyslomaa!
Kuva: Johanna Pohjolainen.
Toimiston väki toivottaa kaikille lomia viettäville rentouttavaa syyslomaa!
Kuva: Johanna Pohjolainen.
Opetushallituksen verkkosivuilla on mahdollisuus kommentoida valmisteltavana olevaa taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden luonnosta. Lisätietoja valmistelusta, taiteen perusopetuksen perusteiden luonnos 15.12.2016 ja siihen liittyvä avoin verkkokysely löytyvät Opetushallituksen verkkosivuilta. Opetushallitus kannustaa taiteen perusopetuksen järjestäjiä, oppilaitoksia, rehtoreita, opettajia, oppilaita, huoltajia sekä muita taiteen perusopetuksen kehittämisestä kiinnostuneita tahoja ja kansalaisia vastaamaan avoimeen verkkokyselyyn taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden luonnoksesta. Vastaukset…
UNESCO:n kansainvälisen taidekasvatusviikon tarkoituksena on lisätä kansainvälisen yhteisön tietoisuutta taidekasvatuksen merkityksestä ja vahvistaa yhteistyötä edistämällä kulttuurista monimuotoisuutta, kulttuurienvälistä vuoropuhelua ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Tänä vuonna InSEA kutsuu sinut mukaan juhlistamaan kansainvälistä taidekasvatusviikkoa teemalla Be radical. Tekniikka on vapaa. Kuvaa teoksesi ja lähetä se osoitteeseen moreartnotless@insea.org. Voit myös jakaa kuvasi Twitterissä hashtagilla #moreartnotless ja #inseadrawcloser tai Insea…
Koululaiskyselyn tämän vuoden kysymykset liittyvät kansallisen lapsistrategian pohjatyöhön. Tuloksilla on suora vaikutus opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksiin ja toimiin. Kyselyyn vastasi 95 000 koululaista perusopetuksen luokilta 1-10. Ministeri Sampo Terho julkisti tulokset keskiviikkona 3.4.2019. Kyselyn mukaan uuden oppiminen on ala- ja yläkoululaisten mielestä kiinnostavaa, ja he ovat kiinnostuneita monesta kulttuurialasta ja liikuntalajista. Koululaiset toivovat elämäänsä erityisesti…
Kuvataidekoulujen liiton hallitus on hyväksynyt liiton uudeksi jäseneksi Kemiönsaaren aikuisopiston / Kuvataidekoulu Islan. ”Kemiönsaaren aikuisopisto-Kimitoöns vuxeninstitut ylläpitää Kuvataidekoulu Islaa/bildkonstskolan Isla. Olemme pieni kuvataidekoulu Turunmaan saarella. Ryhmämme ovat kaksikielisiä ja toimimme koulujen kuvataideluokissa ympäri saarta. Meillä on 3-4 ryhmää luokissa 1-9 ja meillä on kaksi osa-aikaista opettajaa. Tämän lukuvuoden aikana vietämme koulumme 30-vuotisjuhlaa ja sen kunniaksi…
Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry, AV-arkki ja Koulukino ry järjestävät kesäkuussa 2021 valtakunnallisen nuorten mediataiteen tapahtuman Keskuskirjasto Oodissa ja Kino Reginassa Helsingissä. Kuukauden mittaisen tapahtuman aikana tuodaan esille lasten ja nuorten tekemää mediataidetta: mm. elokuvia, videoteoksia, animaatioita, VR-teoksia ja äänitaidetta. Lisäksi tapahtumapäivänä ke 9.6.2021 järjestetään mediataiteen opettajille ja kaikille kiinnostuneille luentoja ja työpajoja…
Visuaalisten taiteiden kouluissa juhlittiin jälleen perinteisesti Lapsen oikeuksien päivää 20.11.2022 toteuttamalla erilaisia valotaideteoksia sekä järjestämällä tapahtumia ja juhlia. Tempauksien tarkoituksena on tuoda lasten oikeuksien lisäksi esille lasten ja nuorten taidetta sekä visuaalisten taiteiden koulujen toimintaa. Katso kuvagalleria, jossa kuvia Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastun, Espoon kuvataidekoulun, Helsingin kuvataidekoulun, Järvenpään kuvataidekoulun, Kauniaisten kuvataidekoulun, Keravan kuvataidekoulun, Kokkolan lasten…