Unescon kansainvälisen taidekasvatusviikon 2021 markkinointikuva.
|

UNESCON TAIDEKASVATUSVIIKKO 24. – 30.5. 2021!

Kansainvälistä taidekasvatusviikkoa on vietetty vuodesta 2012 lähtien. Sen juuret ovat UNESCOn 36. yleiskokouksessa, jossa toukokuun neljäs viikko julistettiin kansainväliseksi taidekasvatusviikoksi. Taidekasvatusviikolla muun muassa järjestetään webinaareja sekä tutustutaan taidekasvatushankkeisiin eri puolilta maailmaa.

Katso Taideobservatorion sivuilta taidekasvatusviikon tapahtumia!

Maanantaina klo 12 soitetaan koko maailmassa kaikenlaisia kelloja Unescon Taidekasvatusviikon alkamisen kunniaksi!

Unescon kansainvälisen taidekasvatusviikon kampanjakuva 2021.

TERVETULOA MUKAAN KAMPANJAAN, jossa taidejärjestöt eri maissa haastavat kaikki soittamaan kelloja taidekasvatuksen puolesta.

Kellojen soiton jälkeen voi laulaa, soittaa, lausua tai lukea runon, tanssia,  maalata taulun, jutella pareittain tai ryhmässä jostain taide-elämyksestä jne.

UNESCON TAIDEKASVATUSVIIKKO 24. – 30.5. 2021!

Maanantaina 24.5. avataan tämä vuotuinen Kansainvälinen tapahtuma taiteiden puolesta soittamalla jälleen kelloja kaikissa maissa klo 12 paikallista aikaa.

Teemana on Taidekasvatuksella yhteisöllisyyttä (Arts Education for Social Inclusion). Soikoot taas kaikenlaiset kellot – kännykät, herätyskellot, kulkuset, kilistimet…kaikkialla: ikkunoissa, kaduilla, kouluissa, päiväkodeissa, työpaikoilla, puistoissa, terasseilla…

KELLOT KUULUVIIN TAIDEKASVATUKSEN PUOLESTA!

Ota video ja postita se idea.info21 (at) gmail.com koostettavaksi edistämään taidekasvatusta kaikkialla maailmassa. Lähetä kopio myös FIDEAlle hallitus (at) fideafinland.fi ja mielellään myös kuvia. 

Voit julkaista kuvan tai videon myös Instagramissa, Facebookissa tai Twitterissä ja liittää mukaan seuraavia aihetunnisteita: #BellsForArtsEd #IDEA #ArtsEdWeek #ArtsUnitesUs #UNESCO

IDEA (International Drama/Theatre and Education Association), WAAE (World Alliance for Arts Education) johon IDEAn lisäksi kuuluu InSEA (International Society for Arts in Education), ISME (International Society for Music Education) ja WDA (World Dance Alliance).

Samankaltaiset artikkelit