Taiteen perusopetus hallitusohjelmassa ja kuntien harkinnanvallassa
Taiteen perusopetus ja lastenkulttuuri ovat hallitusohjelman mukaan alkaneen hallituskauden kärkihankkeita. Hallitusohjelmakirjaus on upea avaus ja edistää kaikkien halukkaiden lasten ja nuorten oikeutta osallistua taiteen perusopetukseen.
Samalla kun taiteen perusopetus on hallituksen suojeluksessa, kuntien harkintavaltaa lisätään palveluiden järjestämisessä. Talousvaikeuksissa olevat kunnat etsivät säästökohteita.
Nyt on aika vaikuttaa kuntapäättäjiin sen puolesta että taiteen perusopetusta kehitetään ja oppilaitosten toimintaresursseja kohennetaan.
Tutkimukset osoittavat kulttuurin ja taidekasvatuksen ehkäisevän tehokkaasti kuntien sosiaali- ja terveysmenoja. Kuntien tulisikin investoida lasten ja nuorten hyvinvointiin nykyistä enemmän. Taiteen perusopetuksen osuus kuntien kokonaismenoista on korkeimmillaankin alle 0,5 %. Kulttuuritoimen kustannukset kokonaisuudessaankin lohkaisevat vain 2,1–4,8 % kuntien taloudesta. Taideoppilaitosten ja taiteen perusopetukseen kohdistuu kuntien kulttuurimenoista keskimäärin 7,8 %. (Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa III, Suomen Kuntaliitto ja Cupore, 2014)
Vain riittävä julkinen tuki turvaa oppilasmaksujen kohtuullisuuden ja lasten ja nuorten yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua taiteen perusopetukseen.
Taiteen perusopetuksen merkitystä esitellään ”Taidekasvatus rakentaa Suomea” / ”Konstundervisningen bygger Finland” -esitteissä.
Tukevalle paperille painettua esitettä on mahdollista tilata omakustannehintaan opettajille, oppilaille, perheille, sidosryhmille ja päättäjille jaettavaksi. Hinta 0,30€ / kpl + postikulut. Tilaukset verkkolomakkeella!