SALVOS – Arkkitehtuurikasvatusta taiteen perusopetuksen kuvataidekouluissa -julkaisu esittelee kuvataidekoulujen arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatustyötä
Salvos on Opetushallituksen tukema, taiteen perusopetusta antavien kuvataidekoulujen arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatuksen kaksivuotinen kehittämishanke, joka päättyy vuoden 2018 lopussa. Hankkeessa mukana ovat Kuvataide- ja käsityökoulu Emil Valkeakoskelta, Lohjanseudun kuvataidekoulu, Lappeenrannan kuvataidekoulu sekä Taide- ja muotoilukoulu Taika Lahdesta. Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat Taiteen edistämiskeskus, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo ja Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto. Salvos-hankkeen piirissä on noin tuhat lasta ja nuorta.
Tavoitteena on vahvistaa tietoisuutta arkkitehtuurista ja ympäristökasvatuksen eri osa-alueista osana kuvataidekasvatusta. Verkostokoulujen ja sidosryhmien yhteistyön ja osaamisen jakamisen alustana toimii blogi-sivusto. Hanke löytyy myös Facebookista.
Julkaisu esittelee hanketta suomen- ja englanninkielellä
Salvos-julkaisun painettu versio julkaistiin Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton syyspäivillä Helsingissä 22.11.2018. Siihen on koottu osa hankkeen aikana valmistuneista projekteista ja opetuspiloteista. Sisällöt on teemoiteltu neljään aihealueeseen: osallisuus ja vaikuttaminen, ihminen ja arkkitehtuuri, lähiympäristö sekä taidesuhde. Teos on kaksikielinen jolloin hanketta voidaan esitellä kansainvälisesti.
Julkaisu on ladattavissa koordinaattorikouluna toimivan Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin verkkosivuilta.
Lisätietoja Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin rehtori, Salvos-hankekoordinaattori Johanna Kivioja, etunimi.sukunimi(at)valkeakoski.fi