Liiton toimiston kesätauko 20.6.-12.8.2022

Vauhdikkaan kevään jälkeen liiton toimisto lataa akkujaan kesätauolla 20.6.-12.8.2022.
Toimiston väki toivottaa kaikille rentouttavaa ja aurinkoista kesää!
Vauhdikkaan kevään jälkeen liiton toimisto lataa akkujaan kesätauolla 20.6.-12.8.2022.
Toimiston väki toivottaa kaikille rentouttavaa ja aurinkoista kesää!
Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 10.6.2019 Taiteen perusopetuksen valtionosuutta tulisi kasvattaa Selvityshenkilö Anniina Suomisen mukaan taiteen perusopetuksen kokonaiskuvaa koskeva tietopohja vaatii kehittämistä. Taiteen perusopetuksen kansalliseen kehittämiseen keskittyvän työryhmän asettaminen olisi tarpeellista. Taiteen perusopetuksen opetustuntikohtaista valtionosuutta tulisi kasvattaa valtion talousarvioesityksessä vähintään 6 000 000 eurolla (137 000 valtionosuustunnin lisäys). Määrärahalisäyksellä tasoitettaisiin eri taiteenalojen välistä epätasa-arvoisuutta sekä parannettaisiin…
Kuvataidekoulujen liiton hallitus on hyväksynyt liiton uudeksi jäseneksi Järvenpään Opiston. ”Järvenpään Opistossa järjestetään kuvataiteen ja käsityötaiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaisesti. Opiston sisällä toimii sekä Järvenpään Kuvataidekoulu että Käsityökoulu. 42 vuoden ikään ehtineessä Järvenpään Kuvataidekoulussa on tällä hetkellä n. 200 oppilasta, 4-vuotiaista 16-vuotiaisiin. Kuvataidekoulu toimii tällä hetkellä ilman omia tiloja, yhteensä seitsemällä järvenpääläisellä koululla eri puolilla…
Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton uusi esite on julkaistu. Toivomme että esitteestä on hyötyä ja sitä voi käyttää omalla paikkakunnalla kuvataidekoulujen esittelyyn. Esitteen on taittanut valokuvaaja/graafikko Maarit Kytöharju. Otamme mielellämme vastaan esitettä koskevää palautetta! Alta voit ladata tai tulostaa esitteen: Ladattava versio Tulostettava versio
Kuntavaaleissa paikallinen vaikuttaminen on ytimessä. Nyt on oikea hetki yhdistää voimat oman kunnan muiden taiteen perusopetuksen toimijoiden kanssa. Tehdään yhdessä taiteen perusopetus näkyväksi! TPO-liiton nettisivuille on koottu hieno paketti oman oppilaitoksen kuntavaikuttamistyön tueksi. Sivustolta löytyy sekä valmista että muokattavaa materiaalia, ohjeita ja ideoita. Katso lisää TPO-liiton sivuilta. Vaalipäivä 13.6.2021 Ennakkoäänestys 26.5.-8.6.2021 Yhteinen kampanjanviikko 24.-28.5.2021 YHTEINEN…
Stylus-taidekasvatuslehden toinen vuoden 2018 numeroista on julkaistu verkkolehtenä issuu.comissa. eStylus käsittelee Omia ja toisten polkuja -hanketta sekä avaa siihen liittyvää näyttelyä. Kuvataideopettajat ry.:n sekä Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton tuottama Omia ja toisten polkuja -näyttely avattiin 18.6. Otaniemen kampusalueella. Näyttelyssä on esillä 29 koulun, opettajan, työryhmän ja hankkeen teoksia. Näyttely on avoinna 21.6. saakka…
UNESCO:n kansainvälisen taidekasvatusviikon tarkoituksena on lisätä kansainvälisen yhteisön tietoisuutta taidekasvatuksen merkityksestä ja vahvistaa yhteistyötä edistämällä kulttuurista monimuotoisuutta, kulttuurienvälistä vuoropuhelua ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta. InSEA haluaa nyt erityisesti tuoda esiin taidekasvatuksen voimaa ja on järjestänyt tempauksia sosiaalisessa mediassa. Niihin voit tutustua Facebookissa ja Twitterissä (@INSEA_Blog), ja osallistua voit hashtagillä #moreARTnotless. InSEA päättää tervehdyksensä sanoihin: ”Thank you SO…