Hyvää syyslomaa!

Toimiston väki toivottaa kaikille lomia viettäville rentouttavaa syyslomaa!
Kuva: Johanna Pohjolainen.

Toimiston väki toivottaa kaikille lomia viettäville rentouttavaa syyslomaa!
Kuva: Johanna Pohjolainen.
Lohjanseudun kuvataidekoulu aloitti toimintansa 1985. Koulu antaa laajan oppimärän mukaista taiteen perusopetusta. Koulun toiminnasta vastaa Lohjanseudun kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Koulun oppilasmäärä on noin 220 ja opetustunteja on vuodessa 2600 h. Lisäksi koulu järjestää lyhytkursseja ja on mukana Lohjan kaupungin kulttuuripolussa sekä Lohjan harrastamisen mallissa. Lisäksi koulu tekee yhteistyötä mm. TPO-oppilaitosten kanssa. Rehtorin lisäksi kuvataidekulussa työskentelee…
Kansainväliset kesäterveiset! Eurooppalainen visuaalisten taiteiden koulujen yhteistyö on ollut vahvaa tänäkin vuonna. Verkostotapaamisen tämän vuoden teemana oli Bauhaus Europa – Designing the Future. Kuvataidekoulujen liiton toiminnanjohtaja Riikka Mäkikoskela esitteli heinäkuun konferenssissa liiton toiminnan lisäksi koulujemme verkostohanke Salvosta. Konferenssiesittelyt koottiin saksalaiseen taide- ja kulttuurikasvatuslehti infodienstiin. Puheenjohtajamme Johanna Kivioja kirjoittaa lehdessä Salvoksesta ja Riikka liitosta. Lehtiä voi…
Kuvataidekoulujen liiton etänä pidetyssä syyskokouksessa 19.11.2020 valittiin liiton hallitukseen jäsenet sekä varajäsenet erovuoroisten tilalle seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Henkilömuutoksia ei tullut, joten liiton hallitus jatkaa edelliskauden kokoonpanolla puheenjohtajanaan Johanna Kivioja Kuvataide- ja käsityökoulu Emilistä, Valkeakoskelta. Liiton toimiston väki kiittää hallitusta kuluneen vuoden aikana tehdystä hyvästä työstä ja toivottaa onnea ja menestystä myös seuraavalle toimintavuodelle! ”Kiitos luottamuksesta saada…
Etsimme ammattitaitoista, itsenäiseen työskentelyyn kykenevää ja asiakaspalvelun taitavaa kanslistia. Tehtävän hoito edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, itsenäistä ja oma-aloitteista työotetta, ongelmanratkaisu- ja organisointikykyä, halua oppia uutta sekä hyviä tietoteknisiä taitoja. Aiempi alan työkokemus katsotaan eduksi. Kanslistin keskeiset tehtävät ovat asiakaspalvelu ja tiedottaminen, oppilashallinto Eepos-ohjelmalla, oppilasmaksujen laskutus ja seuranta, palkanlaskennan valmistelu, koulun laskujen tarkastus ja tiliöinti, nettisivujen…
Kuva: Porvoon taidekoulu, kuvaaja Leena Stolzmann, taitto Riikka Mäkikoskela. Paikka: Porvoon taidekoulu, Linnankoskenkatu 33-35, 07110 Porvoo ja Kulttuuritalo Grand, Piispankatu 28, 06100 Porvoo. Leikin siivin -koulutuspäivässä tarkastellaan varhaisiän taidekasvatusta tärkeänä alkuna, joka luo pohjan koko taiteen perusopetuksen kaarelle. Koulutuspäivän teemoina ovat erityis- ja ryhmäpedagogiikka, vuorovaikutus sekä osallisuus. Kaikkia teemoja tarkastellaan leikin ja taidepedagogiikan näkökulmasta. Kuulemme…
Kansainvälinen Reggio Children -säätiö järjestää yhteistyössä Suomen Reggio Emilia -yhdistyksen, Hämeenlinnan kaupungin sekä Aimokoulun kanssa kaksi erillistä seminaaripäivää Hämeenlinnassa 26. – 27. syyskuuta 2014. Perjantaina 26.9. järjestettävä seminaari on tarkoitettu kuvataidekoulujen opettajille ja rehtoreille sekä muille taidekasvattajille. Lauantain 27.9. seminaari on suunnattu päiväkotien henkilökunnalle sekä muille varhaiskasvatuksen asiantuntijoille. Seminaarien luennoitsijoina toimivat italialaiset Reggio Children -säätiön…