Suomen InSEA järjestää kansainvälisen taidekasvatuspäivän 25.5.2019 Aalto-yliopistolla
| |

Suomen InSEA järjestää kansainvälisen taidekasvatuspäivän 25.5.2019 Aalto-yliopistolla

AIKA: la 25.5.2019 noin klo 10–13. PAIKKA: Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Väre-rakennus, Aalto-yliopisto, Otaniemi, Otaniementie 14, Espoo. Suomen InSEA (International Society for Education through Art) ja Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto sen jäsenenä juhlistavat kansainvälistä taidekasvatusviikkoa (20.–26.5.2019) järjestämällä kolmannen, kaikille avoimen taidekasvatuspäivän. Tilaisuuden teemana on monimuotoinen kansainvälinen taidekasvatus Suomessa. Tilaisuudessa esittäytyvät mm. Suomen taide-…

OKM:N VALTAKUNNALLINEN KOULULAISKYSELY 2019 ON VALMISTUNUT

Koululaiskyselyn tämän vuoden kysymykset liittyvät kansallisen lapsistrategian pohjatyöhön. Tuloksilla on suora vaikutus opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksiin ja toimiin. Kyselyyn vastasi 95 000 koululaista perusopetuksen luokilta 1-10. Ministeri Sampo Terho julkisti tulokset keskiviikkona 3.4.2019. Kyselyn mukaan uuden oppiminen on ala- ja yläkoululaisten mielestä kiinnostavaa, ja he ovat kiinnostuneita monesta kulttuurialasta ja liikuntalajista. Koululaiset toivovat elämäänsä erityisesti…

NÄKEMINEN JA TIETÄMINEN – Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton Kevätpäivät Hämeenlinnassa 11.-12.4.2019
| | |

NÄKEMINEN JA TIETÄMINEN – Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton Kevätpäivät Hämeenlinnassa 11.-12.4.2019

Paikka: Hämeenlinnan Raatihuoneen Valtuustosali (1. krs.), Raatihuoneenkatu 15, 13100 Hämeenlinna. Koulutuspäivissämme eri alojen asiantuntijat johdattelevat tarkastelemaan näkemisen ja tietämisen yhteyksiä. Aloitamme ajattelevista käsistä, merkitysten rakentamisesta ja piirtäjän katseesta. Ajattelun ruumiillisuuden ja näkemisen taidon teemoihin näkökulmia tuovat myös visuaalisten taiteiden immateriaalisuus ja monitaiteisuus. Teemamme kokoavat yhteen oppimisen mahdollisuudet elämän merkityksellistäjänä sekä sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. Torstai-illan…

| |

POP UP -bussi 18.3.2019 klo 11-19 Kansalaistorilla!

POP UP -bussi 18.3.2019 klo 11–19 Kansalaistori, Keskustakirjasto Oodin edessä (Töölönlahdenkatu 4, 00100 Helsinki) Tule tutustumaan Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton ja Suomen tanssioppilaitosten liiton sekä heidän jäsenkoulujensa toimintaan! Samalla kuulet tanssista, visuaalisista taiteista, taidekasvatuksesta ja taiteen perusopetuksesta. Ja näin vaalien alla – miksi niiden rahoitus on elintärkeää! Taidekasvatusta tukemalla annetaan lapsille ja nuorille…

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto lausui taide- ja taiteilijapolitiikasta
|

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto lausui taide- ja taiteilijapolitiikasta

Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt lausuntoja taide- ja taiteilijapolitiikan keskeisiä tavoitteita valmistelleen työryhmän esityksestä. Kuvataidekoulujen liiton lausunnon pääkohdat: Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat -työryhmän kehittämisesitys on rohkea, korkeatasoinen ja kattava. Esitys korostaa taiteen kasvanutta yhteiskunnallista merkitystä. Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton näkemyksen mukaan tämän laaja-alaisuuden saavuttamiseksi sekä sen tunnistamiseksi ja tunnustamiseksi tarvitaan taidekasvatusta ja taiteen…

ITSE TEOSSA 24.1.-17.2.2019
| | |

ITSE TEOSSA 24.1.-17.2.2019

Galleria Valo sekä Katve 1 ja 2Tiedekeskus ja museo ArktikumPohjoisranta 4, 96200 Rovaniemi. Lapin yliopisto ja Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto toteuttavat valtakunnallisen Itse teossa -näyttelyn 24.1.–17.2.2019 yliopiston ylläpitämään Galleria Valoon sekä Galleria Katve 1 ja 2:een, Arktikumiin, Rovaniemelle. Näyttely esittelee liiton jäsenkoulujen opettajia ja rehtoreita itse teossa, taiteen tekijöinä. Suomen lasten ja nuorten…

Johanna Kivioja valittiin liiton puheenjohtajaksi vuosille 2019-2020
| | |

Johanna Kivioja valittiin liiton puheenjohtajaksi vuosille 2019-2020

Liiton syyspäivillä Helsingin Annantalolla pidetyssä syyskokouksessa 23.11.2018 valittiin liitolle uusi puheenjohtaja sekä hallitukseen jäsenet sekä varajäsenet erovuoroisten tilalle seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi 2019-2020. Vuoden 2018 loppuun asti jatkava puheenjohtaja Marketta Urpo-Koskinen ei asettunut enää ehdolle puheenjohtajavaalissa. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Johanna Kivioja Kuvataide- ja käsityökoulu Emilistä. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Katja Uksila Vihdin kuvataidekoulusta. Liitto onnittelee Johannaa ja…

SALVOS – Arkkitehtuurikasvatusta taiteen perusopetuksen kuvataidekouluissa -julkaisu esittelee kuvataidekoulujen arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatustyötä
| | |

SALVOS – Arkkitehtuurikasvatusta taiteen perusopetuksen kuvataidekouluissa -julkaisu esittelee kuvataidekoulujen arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatustyötä

Salvos on Opetushallituksen tukema, taiteen perusopetusta antavien kuvataidekoulujen arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatuksen kaksivuotinen kehittämishanke, joka päättyy vuoden 2018 lopussa. Hankkeessa mukana ovat Kuvataide- ja käsityökoulu Emil Valkeakoskelta, Lohjanseudun kuvataidekoulu, Lappeenrannan kuvataidekoulu sekä Taide- ja muotoilukoulu Taika Lahdesta. Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat Taiteen edistämiskeskus, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo ja Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto. Salvos-hankkeen piirissä on noin…

Lyhtypuistoja ja valoinstallaatioita Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2018!
| |

Lyhtypuistoja ja valoinstallaatioita Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2018!

Visuaalisten taiteiden kouluissa juhlittiin jälleen perinteisesti Lapsen oikeuksien päivää 20.11.2018 rakentamalla lyhtypuistoja ja valoinstallaatioita sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia ja juhlia. Tempauksien tarkoituksena on tuoda lasten oikeuksien lisäksi esille lasten ja nuorten taidetta sekä visuaalisten taiteiden koulujen toimintaa. Katso kuvagalleria, jossa kuvia mm. Lohjanseudun kuvataidekoulun, Porin taidekoulun, Kirkkonummen kuvataidekoulun, Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin, Vihdin kuvataidekoulun, Vaasan…

End of content

End of content