Lapuan taidekoulun oppilas Karina Korgonen esittelee Jukka Koprasta maalaamaansa muotokuvaa.
| |

Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin

Lapuan kansalaisopiston taidekoulu on yksi Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -tempaukseemme osallistuvista jäsenkouluistamme. Tulevan talven aikana lapset ja nuoret toteuttavat muotokuvat kaikista Suomen 200 kansanedustajasta. Jokaisesta kansanedustajasta esitellään yksi toteutunut muotokuva 20.3. – 17.4.2020 näyttelyssä Eduskunnan kirjastossa. Kaikki tehdyt muotokuvat esitellään verkkogalleriassa.

– ”Maalaamme muotokuvia, koska opimme näin monenlaisia asioita kuvataiteesta, muun muassa ihmisen kuvaamista, kasvojen mittasuhteita, muodon ilmentämistä värein ja akryylimaalaustekniikkaa”, kertoo taideaineiden opettaja Minna Rajala Lapuan taidekoulusta.

Lapuan taidekoulun Kuvataide 4–5 -ryhmän oppilaat (10-11 v.) luonnostelevat ja maalaavat kansanedustaja Jukka Koprasta muotokuvaa. Valokuva: Minna Rajala.

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton hallitus arpoi Lapuan taidekoululle seitsemän kansanedustajaa. Yksi näistä edustajista on Jukka Kopra. Oppilaat ovat olleet opettajansa, Minna Rajalan, kanssa sähköpostikirjeenvaihdossa Kopran kanssa. Näin kansanedustaja on tullut tutummaksi muotokuvamaalareille ja inspiroinut oppilaita maalausprosessissa uudella tavalla.

Karina Korgonen esittelee Jukka Koprasta maalaamaansa muotokuvaa. Taiteellisen prosessin edetessä selvisi, että Kopralla on erinomainen venäjänkielen taito. Niinpä äidinkielenään venäjää puhuva Korgonen tervehtii muotokuvassa Kopraa venäjäksi. Valokuva: Minna Rajala.

Lisätietoja Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -tempauksestamme löytyy nettisivuiltamme.

 

Samankaltaiset artikkelit