Mauri Kunnas.

Mauri Kunnaksesta vuoden kuvataidekasvattaja

Graafikko, kirjailija, kuvataiteilija ja sarjakuvapiirtäjä Mauri Kunnas on vuoden 2019 kuvataidekasvattaja

© Otava / Katja Lösönen 2009

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry:n hallitus valitsi vuoden 2019 kuvataidekasvattajaksi Mauri Kunnaksen.

Mauri Kunnas on tunnettu ja palkittu etenkin ansioistaan lastenkirjailijana ja kuvittajana. Lisäksi hän on sarjakuvantekijä ja toiminut pilapiirtäjänä muun muassa Helsingin Sanomissa. Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton syyspäivillä 2019 tarkastellaan visuaalisten taiteiden suuntia, jotka toimivat yhtäältä marginaalissa ja toisaalta valtavirrassa – näkökulmasta riippuen. Esimerkiksi monitaiteiset sarjakuva ja pelitaide ovat taiteen marginaalia, mutta ne saavuttavat ison joukon lapsia ja nuoria.

Mauri Kunnaksen ensimmäinen lasten kuvakirja, Suomalainen tonttukirja, ilmestyi vuonna 1979. Sen jälkeen Kunnas on tutustuttanut jo pari sukupolvea innokkaita lukijoita Suomen historiaan, kulttuuriin ja useisiin klassikkoteoksiin. Kunnaksen käsittelyn ovat saaneet niin kansallisrunoilija Runeberg ja Saarijärven Paavo kuin Vänrikki Stoolin tarinatkin, Mikael Agricola, Seitsemän veljestä ja Kalevala. Koiramäki-sarjan kirjoissa on tullut tutuksi maamme historia 1500-luvulta nykypäivään, erityisesti kansallisen heräämisen aika ja taiteen kultakausi. Onpa kuuluisa taiteilija Galle Axelssonkin vilahtanut Koiramäen talvi -kirjassa.

Suomen kulttuurihistorian tutuksi tekeminen ja taidekasvattajana toimiminen oman letkeän piirrostyylinsä kautta ovat Kunnaksen tuotannon keskeistä antia. Hän on esitellyt suomalaista arkkitehtuuria, 1800-luvun elämänmenoa ja arjen esineistöä. Hän on käsitellyt värejä ja numeroita, joulupukkia ja urheilua, maailman seitsemää ihmettä ja avaruutta… Oman tulkintansa ovat saaneet myös monet kansainvälisemmät sankarit, kuten Kuningas Arthur, Robin Hood ja viikingit. Monet näistä ilmiöistä ja kirjallisuuden klassikkoteoksista olisivat voineet jäädä nykylapselle vieraiksi ilman Kunnaksen panosta. Ja varmasti hänen sarjakuvansa ja kuvituksensa ovat houkutelleet monta lasta ja nuorta myös kuvataiteen pariin.

Tiedote_Vuoden 2019 kuvataidekasvattaja

Samankaltaiset artikkelit