

Kuvataidekoulujen liitto on lasten ja nuorten visuaalisten taiteiden taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten taustajärjestö. Liitto edustaa visuaalisten taiteiden taiteen perusopetusta ja taidekasvatusta, edistää laadukasta taidekasvatusta ja -opetusta Suomessa. Teemme edunvalvontaa sekä tiedotus- ja viestintätoimintaa sekä järjestämme ajankohtaista koulutustoimintaa.
Minun elokuvani -elokuva- ja koulutustapahtuma 20.9.2014, Vernissa, Vantaa
Lähetä elokuvasi 9.6.2014 mennessä Minun elokuvani -tapahtumaan, joka on suunnattu sekä aloitteleville harrastajille että jo lähes…
Kuvataideopettajat ry on myöntänyt Myötätuulta kuvataiteesta -kunniakirjan kouluille suunnatulle elokuvaportaalille
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin KAVIn julkaisema Elokuvapolku-verkkopalvelu on palkittu vuoden 2013 taidekasvatustekona. Kuvataideopettajat ry on myöntänyt Myötätuulta…
UNESCOn kansainvälinen taidekasvatuksen viikko 19.-25.5.2014
UNESCOn kansainvälisen taidekasvatuksen viikkoa vietetään tänä vuonna 19.-25. toukokuuta. Ohessa on ohjeita Taidekasvatuksen kansainväliseltä yhteisöltä WAAE:lta:…
Lasten ja nuorten kuvataidekoulut vuonna 2012 – Kyselytutkimuksen talousosio on valmistunut
Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton kyselytutkimuksen talousosio on valmistunut. Liiton verkkosivuille on päivitetty uusi talousosion…
Pienten lasten pedagogiikkaa kehitetään Saga-hankkeella 2014–2015
Pienten lasten pedagogiikka kuvataidekouluissa -hankkeen verkostoon kuuluu yhdeksän Etelä-Suomen alueella toimivaa kuvataidekoulua ja yksi arkkitehtuurikoulu. Hanketta…
Airueksi arkkitehtuuriin – Arkkitehtuurikasvattajakoulutus
Uutuus Suomessa: Snellman-kesäyliopisto, Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu ja Arkkitehtuurin tiedotuskeskus järjestävät Kuopiossa: AIRUEKSI ARKKITEHTUURIIN – ARKKITEHTUURIKASVATTAJAKOULUTUS (20 op) Aika:…








This error message is only visible to WordPress admins
Error: There is no connected account for the user kuvisliitto.
Kuvataidekoulujen liitto on lasten ja nuorten kuvataidekoulujen ja arkkitehtuurikoulujen taustajärjestö. Jäsenoppilaitoksia on 62.
Kuvataidekoulujen verkkogallerioita ja esittelyvideoita
Tilat ja oppimisen ympäristöt -sivusto