Kuvataideopettajat ry on myöntänyt Myötätuulta kuvataiteesta -kunniakirjan kouluille suunnatulle elokuvaportaalille

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin KAVIn julkaisema Elokuvapolku-verkkopalvelu on palkittu vuoden 2013 taidekasvatustekona. Kuvataideopettajat ry on myöntänyt Myötätuulta kuvataiteesta -kunniakirjan kouluille suunnatulle elokuvaportaalille. Vuonna 2013 julkaistu Elokuvapolku-verkkopalvelu on suunniteltu kouluissa tehtävän elokuvakasvatuksen tueksi. Se antaa opettajille ja kasvattajille konkreettisia keinoja havainnollistaa elokuvakerronnan tekniikoita ilmaisten näytteiden avulla. KAVIn elokuvapolku tarjoaa monipuolisia välineitä elokuvataiteesta oppimiseen monenikäisille koululaisille ja opiskelijoille…

|

UNESCOn kansainvälinen taidekasvatuksen viikko 19.-25.5.2014

UNESCOn kansainvälisen taidekasvatuksen viikkoa vietetään tänä vuonna 19.-25. toukokuuta. Ohessa on ohjeita Taidekasvatuksen kansainväliseltä yhteisöltä WAAE:lta: WAAE International Arts Ed Week 2014. Ohjeet toivottavasti antavat jotain kättä pidempää oman merkityksellisen aktiviteetin järjestämiseen. Voit lähettää lyhyen kuvauksen aktiviteeteistäsi ja yhden kuvan alla olevaan osoitteeseen. Kuva ja kuvaus pääsee kansainvälisen InSEAn nettisivuille. Mira Kallio-Tavin University Lecturer of…

Lasten ja nuorten kuvataidekoulut vuonna 2012 – Kyselytutkimuksen talousosio on valmistunut

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton kyselytutkimuksen talousosio on valmistunut. Liiton verkkosivuille on päivitetty uusi talousosion sisältävä yhteenveto Lasten ja nuorten kuvataidekoulut vuonna 2012 sekä talousosion taulukot. Lämpimät kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille!  

|

Pienten lasten pedagogiikkaa kehitetään Saga-hankkeella 2014–2015

Pienten lasten pedagogiikka kuvataidekouluissa -hankkeen verkostoon kuuluu yhdeksän Etelä-Suomen alueella toimivaa kuvataidekoulua ja yksi arkkitehtuurikoulu. Hanketta koordinoi Porvoon taidekoulu ja se toteutetaan yhteistyössä Suomen Reggio Emilia -yhdistyksen ja Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton kanssa. Saga-hanke toteutetaan Osaava-ohjelman rahoituksella. Tarvetta kehittämishankkeelle on sillä, kuvataidekoulujen oppilaista lähes puolet on 5–8-vuotiaita. Varhaisiän taidekasvatus on merkityksellinen osa taiteen perusopetusta,…

|

Airueksi arkkitehtuuriin – Arkkitehtuurikasvattajakoulutus

Uutuus Suomessa: Snellman-kesäyliopisto, Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu ja Arkkitehtuurin tiedotuskeskus järjestävät Kuopiossa: AIRUEKSI ARKKITEHTUURIIN – ARKKITEHTUURIKASVATTAJAKOULUTUS (20 op) Aika: 19.9.2014 – 31.12.2015, Kuopio Kohderyhmä: Luokanopettajat, kuvataideopettajat, taiteen perusopetuksen opettajat, taide- ja kulttuurikasvatuksen opettajat, päivähoidon henkilöstö, varhaiskasvattajat, nuorisotyössä toimivat, kansalaisopistojen opettajat, arkkitehdit, taiteilijat, taidekasvattajat ja muut arkkitehtuurikasvatuksesta kiinnostuneet. Hinta 690 €, laskutetaan neljässä erässä. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 8.9.2014 mennessä…

|

Unescon kansainvälinen taidekasvatusviikko 19.-25.5.2014

Unesco on julistanut toukokuun neljännen viikon kansainväliseksi taidekasvatusviikoksi. Tänä vuonna taidekasvatusviikkoa vietetään 19.-25.5.2014 ja teemana on Taide rauhan puolesta. WAAE on julkaissut kansainvälisen tiedotteen, jossa on ideoita taidekasvatusviikon lanseeraamiseen. Klikkaa tämän uutisen otsikkoa niin tiedotteen linkki aktivoituu.  

Aluehallintovirastojen taiteen perusopetuksen saavutettavuusraportti on valmistunut

Aluehallintovirastot ovat julkaisseet arvioinnin taiteen perusopetuksen alueellisesta saavutettavuudesta. Arviointi on ensimmäinen valtakunnallinen selvitys taiteen perusopetuksesta vuoden 2008 jälkeen. Aluehallintovirastot arvioivat taiteen perusopetusta ensimmäistä kertaa osana peruspalveluita.  Selvitys kertoo, että taiteen perusopetukseen osallistui vuonna 2012 yhteensä 126 000 oppilasta. Opetusta annetaan yli 85 % Suomen kunnissa. Taiteen perusopetuksen tarjonnassa, kysynnässä ja saavutettavuudessa on kuitenkin merkittäviä maakunnittaisia…

|

Sara Hildén -akatemian oppilaat toteuttavat lavasteet ja rekvisiitan Mörköoopperaan

Tampere-talon ja Pirkanmaan musiikkiopiston tuottama Mörköooppera saa ensi-iltansa torstaina 27.3. klo 18 Tampere-talon Pienessä salissa. Mörköooppera perustuu Marjatta Pokelan säveltämiin ja sanoittamiin musiikkisatuihin Mörrimöykyn suvi ja Mörköooppera. Musiikista vastaa Pirkanmaan musiikkiopiston kymmenhenkinen orkesteri sekä laulava ja näyttelevä solistikatras. Lavastuksesta ja rekvisiitasta vastaavat Sara Hildén -akatemian oppilaat. Lue lisää ja varaa lippusi Tampere-talon verkkosivuilta! Mörköoopperan juliste…

|

Aimokoulun Visuaalisen ilmaisun työpajan oppilaille SM-hopeaa valtakunnallisessa TEE ITE – Kajahtaneet kudelmat SM -kilpailussa!

TEE ITE – Kajahtaneet kudelmat on itse tekemiseen, rohkeaan kokeilemiseen ja luovaan hulluuteen kannustava valtakunnallinen kilpailu, joka järjestettiin vuoden 2013 aikana. Kilpailutyön tuli täyttää tekstiilityön määritelmät niin, että siinä on käytetty ainakin osittain joko tekstiilimateriaaleja tai tekstiilitekniikoita. Kuva: Mauri Tahvonen Aimokoulun Visuaalisen ilmaisun oppilaat Liisa Merivuori, Sanni Takala, Katri Stylman, Petra Mustonen ja Liliann Calderón…

|

Liiton kevätpäivät Helsingissä 20.-21.3.2014!

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton kevätpäivät järjestetään Helsingissä 20.-21.3.2014. Torstaina: Miksi ihmisellä tulee olla oikeus taiteeseen? Millaisia välineitä arkkitehtuurikasvatus antaa ympäristön tutkimiseen? Miten kuvataidekoulujen pedagogiikkaa kehitetään kaupunki- ja yhteisötaiteen keinoin? Missä mennään Virvatuli-itse arvioinnissa ja opettajien palvelussuhteiden kehittämisessä? Tutustumme myös  Ars Fennica -ehdokkaiden näyttelyyn Kiasmassa, pidämme liiton sääntömääräisen vuosikokouksen ja kuvataidekoulujen opettajien tapaamisen. Perjantaina:…

End of content

End of content