| | |

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton uudet kunniajäsenet

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton hallitus voi sääntöjensä mukaan nimetä erityisen ansioituneen henkilön kunniajäseneksi. Hallitus on kutsunut vuonna 2017 Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton kunniajäseniksi taiteilija Kaiju Haanpään, kuvataideopettaja Elisse Heinimaan, rehtori Heli Tiaisen sekä rehtori Leena Stolzmannin. Kunniajäsenet nimettiin liiton 35-vuotisseminaarissa Helsingissä 27.4.2017.

 

Hallituksen perustelut:

Taiteilija Kaiju Haanpää

Kaiju Haanpää on edistänyt lasten ja nuorten kuvataidekoulujen verkoston kehittymistä ja näkyvyyttä perustamalla Vihdin kuvataidekoulun 1987, toimimalla perustamansa Vihdin kuvataidekoulun rehtorina vuosina 1987–1999 sekä Espoon kuvataidekoulun rehtorina vuosina 2000–2011.

Kaiju Haanpää on myös edistänyt yhteisten hyvien käytäntöjen luomista ja jakamista yhteistyössä pääkaupunkiseudun kuvataidekoulujen kesken sekä vahvistanut taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten yhteistyötä Espoossa.

Espoon kuvataidekoulussa Kaiju Haanpää kehitti taidekasvatuksen saatavuutta Espoon kaupungin kulttuuri- ja liikuntapolun aktiivisena toteuttajana ja kuvataidekasvatuksen näkyvyyttä ja tunnettavuutta muun muassa viemällä Espoon kuvataidekoulun WeeGee-talon toimijaksi.

Kaiju Haanpää tunnetaan myös monipuolisena taiteiden väliset rajat ylittävänä taiteilijana, joka on taidepedagogin ja rehtorin työn rinnalla pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä ja osallistunut aktiivisesti ryhmänäyttelyihin.

 

Kuvataideopettaja Elisse Heinimaa

Elisse Heinimaa on työskennellyt vuodesta 1979 lähtien eri tehtävissä ja rooleissa kuvataidekoulujen toiminnassa; mm. puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitossa, rehtorina Valkeakosken kuvataidekoulussa, päätoimisena opettajana Espoon kuvataidekoulussa sekä puheenjohtajana Suomen Reggio Emilia -yhdistyksessä.

Elisse Heinimaa tunnetaan kysyttynä asiantuntijana, joka on kehittänyt sitkeästi ja pitkäjänteisesti korkeatasoista ja syvällista kuvataidekasvatusta. Hänen osaamistaan ja näkökulmiaan taidekasvatuksen kehittämiseen on tarvittu taiteen perusopetuksen ensimmäisten opetussuunnitelmien laatimisesta lähtien aina viime vuosien kuvataidekoulujen Osaava-hankkeen suunnitteluun ja toteutukseen.

 

Rehtori Heli tiainen

Heli Tiainen on tehnyt ansiokkaan uran Sara Hildén -akatemian rehtorina Tampereella. Hän on kehittänyt valtakunnallista kuvataidekoulujen verkostoa kuvataidekoulujen liiton hallituksessa yhteensä 15 vuotta josta puheenjohtajana kuusi vuotta 2007–2012.

Rehtorin työssään Heli Tiainen on kehittänyt tavoitteellista opetussuunnitelmatyötä sekä johtanut koulussaan aikuisten taiteen perusopetuksen kehittämistä uraa uurtavalla tavalla.

Heli Tiainen on ollut kantava voima kahdessa valtakunnallisessa taiteen perusopetuksen kehittämis- ja arviointihankkeessa: Taiteen perusopetuksen itsearvioinnin ja laadun kehittämishanke Virvatuli-hankkeen ohjausryhmän jäsenenä sekä taiteen perusopetuksen kansallisen opetussuunnitelmien ja pedagogiikan toimivuuden arviointihankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana. Tällä hetkellä Heli Tiainen on jäsenenä kuvataiteen taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmaa valmistavassa työryhmässä.

Heli Tiainen tunnetaan pedagogisen ja hallinnollisen työn vastapainona aktiivisena valokuvataiteilijana ja Tila Galleria ry:n jäsenenä.

 

Rehtori Leena Stolzmann

Leena Stolzmann on kehittänyt kuvataiteen taiteen perusopetusta Porvoossa sekä Porvoon taidekoulun lukuisia yhteistyöprojekteja. Lisäksi hän on kehittänyt
valtakunnallista kuvataidekouluverkkoa toimimalla liiton hallituksessa 20 vuotta (1997–2016). Leena Stolzmannin johdolla Porvoon taidekoulu on
ollut koordinoiva oppilaitos kahdessa kuvataidekoulujen mittavimmassa yhteishankkeessa Nykytaidekasvatuksen kehittämishanke Taidenavigaattori
1:ssä ja Osaava-ohjelmaan kuuluvassa Pienten lasten kuvataidepedagogiikan kehittämishanke / Saga-hankkeessa.

 

Liiton aiemmin nimetyt kunniajäsenet ovat Ylitarkastaja emerita Inari Grönholm, professori emerita Liisa Piironen, toiminnanjohtaja emerita Marjatta Seger ja rehtori, kuvataideopettaja emerita Eija Hahtonen.

Samankaltaiset artikkelit