Liiton toimiston kesätauko 19.6.-11.8.2023

Vauhdikkaan kevään jälkeen liiton toimisto lataa akkujaan kesätauolla 19.6.-11.8.2023.
Toimiston väki toivottaa kaikille oikein rentouttavaa ja aurinkoista kesää!

Vauhdikkaan kevään jälkeen liiton toimisto lataa akkujaan kesätauolla 19.6.-11.8.2023.
Toimiston väki toivottaa kaikille oikein rentouttavaa ja aurinkoista kesää!
Luovuutta politiikkaan – Kreativitet i politiken -kampanja kutsuu päättäjät tutustumaan lasten ja nuorten taideopetukseen ja -koulutukseen 6.-10.2.2023. Luovuutta politiikkaan -viikko järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Kampanjan aikana taidealan oppilaitokset kutsuvat paikallispoliitikkoja, eduskuntavaaliehdokkaita, aluevaltuutettuja tai muita päättäjiä tutustumaan oppilaitosten toimintaan. Päättäjät pääsevät mukaan tekemään taidetta ja keskustelemaan lasten ja nuorten kanssa. Viikon toteutukseen osallistuu valtakunnallisesti oppilaitoksia taiteen…
Vuonna 2023 Kuvataidekoulujen liitto ry:n hallitus on nimennyt esimerkillisen taidekasvatusteon, jolla on tehty taidekasvatusta näkyväksi, edistetty osallisuutta ja vaikuttamista sekä taidesuhteen vahvistusta. Teko on innovatiivinen ja se kokeilee ja luo rohkeasti uusia toimintamuotoja kuvataidekoulun perinteisen toiminnan rinnalle. Vuoden taidekasvatusteko 2023 -kunniamaininta on myönnetty Forssan kuvataidekoulun Kuosisuunnittelu-kilpailulle. Forssan kuvataidekoulu haastoi vuonna 2023 kaikki Forssan päiväkodit ja…
Vauhdikkaasti käynnistyneen syksyn keskellä liiton toimisto vetäytyy viettämään syyslomaa 15.-16.10.2020. Toimiston väki toivottaa kaikille lomia viettäville rentouttavaa syyslomaa! Kuva: Johanna Pohjolainen.
Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry myöntää Vuoden taidekasvatusteko 2013 -kunniamaininnan Espoon kuvataidekoululle nuorten mobiilipeliprojektin koordinoimisesta Liiton hallitus päätti myöntää Vuoden taidekasvatusteko –kunniamaininnan Tapiola-mobiilipeliprojektia koordinoineelle Espoon kuvataidekoululle. Mobiilipeliprojekti uudistaa lasten ja nuorten kuvataidekoulujen opetusta ja lisää yhteistyötä eri kouluasteiden ja taideoppilaitosten välillä. Espoolaiset nuoret osallistuvat 100 vuotta sitten syntyneen Tapiolan ”isän” Heikki von Hertzenin…
Paikka: Hämeenlinnan Raatihuoneen Valtuustosali (1. krs.), Raatihuoneenkatu 15, 13100 Hämeenlinna. Torstain Reggio Emilia -pedagogiikkaa käsittelevä koulutuspäivä on osa perinteisiä Kuvataidekoulujen liiton Kevätpäiviä ja se toteutetaan yhteistyössä kansainvälisen Reggio Children -keskuksen, Suomen Reggio Emilia -yhdistyksen ja Aimokoulun kanssa. Kevätpäivät vietetään Hämeenlinnassa kaupungin ja Aimokoulun vieraana. Torstain koulutuspäivän avaa Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen ja pääkouluttajana toimii italialainen…
Taiteen perusopetusliitto ja sen jäsenjärjestöt toteuttivat keväällä 2024 Kansalaisfoorumin luoman mittariston avulla kyselyn taiteen perusopetuksen eri ikäisille oppilaille heidän kokemuksistaan harrastuksen tuomista vaikutuksista elämän eri osa-alueille. Selvityksessä on mukana kaikki taiteen perusopetuksen 9 taiteenalaa: arkkitehtuuri, kuvataide, käsityö, mediataiteet, musiikki, sanataide, sirkustaide, tanssi ja teatteritaide. Kyselyn tulokset on nyt koottu verkkojulkaisuksi, joka avaa lähes 2 000…