Samankaltaiset artikkelit
Anu Hietalasta vuoden kuvataidekasvattaja
TekijäJohanna PohjolainenApulaisrehtori, TaM Anu Hietala on vuoden 2018 kuvataidekasvattaja Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry:n hallitus valitsi vuoden 2018 kuvataidekasvattajaksi apulaisrehtori, TaM Anu Hietalan. Anu Hietala on toiminut pitkään ja ansioituneesti visuaalisten taiteiden koulujen ja taiteen perusopetuksen kentillä. Vuosina 2008–2018 Hietala on toiminut Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton toiminnanjohtajana. Tämän työn rinnalla hän oli…
Hankkeet | Koulutus | Tapahtumat | YleinenSAVE THE DATE: Kuvataidekoulujen liiton Rehtoripäivät Kallio-Kuninkalassa 30.-31.10.2025
TekijäJohanna PohjolainenPaikka: Kallio-Kuninkala, Ristinummentie 6, 04400 Järvenpää. Koko Rehtoripäivien ohjelma tapahtuu Kallio-Kuninkalassa tarjoten viihtyisän ympäristön koulutukseen, yhteiseen kokemusten vaihtoon ja vapaaseen keskusteluun. Kahden päivän koulutuspakettiin sisältyy kaikki ateriat ja majoitus joko 1 tai 2 hengen huoneessa. Rehtoripäivät ovat tarkoitettu arkkitehtuurin, kuvataiteen, käsityön ja mediataiteiden taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten rehtoreille sekä hallinnosta vastaaville opettajille kuten johtaville ja…
Avoin työpaikka: Espoon kuvataidekoulu hakee asiakaspalveluvastaavaa vakituiseen työsuhteeseen
TekijäJohanna PohjolainenEspoon kuvis on Suomen suurin lasten ja nuorten kuvataidekoulu, jota ylläpitää kannatusyhdistys. Vuonna 1979 perustettu koulu tarjoaa lakisääteistä laajan oppimäärän mukaista kuvataiteen ja käsityön perusopetusta 5–20-vuotiaille oppilaille ympäri Espoota sijaitsevissa toimipisteissään. Oppilaspaikkoja koulussa on noin 1500. Lisäksi koulu järjestää koululaisten kuviskerhotoimintaa, loma- ja perhekursseja sekä taidetyöpajoja. Koulun toimisto sijaitsee WeeGee-talossa Tapiolassa. Haemme nyt ASIAKASPALVELUVASTAAVAA vakituiseen…
Kokkolan seudun opisto/Kokkolan kuvataidekoulu hakee kuvataideopettajaa
TekijäJohanna PohjolainenKokkolan seudun opisto on Kokkolan kaupungin ylläpitämä kansalaisopisto, johon kuuluvat suomen- ja ruotsinkielisen osaston ja Kokkolan kuvataidekoulun toimintayksiköt. Kokkolan kuvataidekoulu antaa kokkolalaisille 6-19-vuotiaille lapsille ja nuorille laajan oppimäärän mukaista kuvataiteen perusopetusta. Opetusta annetaan suomen ja ruotsin kielellä. Kuvataiteen perusopetuksessa opiskelee vuosittain n. 400 lasta ja nuorta. Lisäksi koulu tarjoaa avoimia kuvataidekursseja. Kuvataidekoulu toimii Taidetalo Renlundin…
Porvoon taidekouluun haetaan kuvataideopettajaa (mediataide) / Borgå konstskola söker en bildkonstlärare (mediekonst)
TekijäJohanna PohjolainenPorvoon taidekoulu on kaksikielinen Porvoon kaupungin ylläpitämä, myös Sipoossa toimiva alueellinen ja kunnallinen taidekoulu. Porvoon taidekoulu hakee lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen vakinaiseen virkaan 1.8.2022 alkaen kuvataideopettajaa. Opettajan tehtävänä on mm. toteuttaa ja kehittää erityisesti lasten ja nuorten media- ja elokuvaopetusta sekä uusia taiteiden välisiä opetussisältöjä Taidekoulun yhdistyessä Musiikkiopiston kanssa Taideoppilaitokseksi. Tehtävään sisältyy myös kuvataiteen…
Taiteen perusopetuksen laajan ja yleisen opetussuunnitelman perusteet 2017 ovat julkaistu!
TekijäJohanna PohjolainenOpetushallitus on päättänyt 20.9.2017 taiteen perusopetuksen laajan ja yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteista seuraaville taiteenaloille: arkkitehtuuri, kuvataide, käsityö, mediataiteet, musiikki, tanssi, sanataide, sirkustaide ja teatteritaide. Taiteen perusopetuksen opintonsa 31.7.2018 jälkeen aloittavat oppilaat opiskelevat opetussuunnitelman mukaan, joka on laadittu näiden opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Ennen 1.8.2018 taiteen perusopetuksessa opintonsa aloittaneet oppilaat voivat suorittaa opintojaan aiemman opetussuunnitelman perusteiden mukaan…

