VUODEN 2023 KUVATAIDEKASVATTAJA JA TAIDEKASVATUSTEKO –EHDOTUSPYYNTÖ
Kuvataidekoulujen liitto nimeää vuosittain ansioituneen kuvataidekasvattajan, joka on edistänyt merkittävällä tavalla visuaalisten taiteiden taiteen perusopetusta paikallisesti tai valtakunnallisesti. Tänä vuonna aloitamme myös uuden kunniamaininnan tunnustuksen: haluamme myöntää kunniamaininnan esimerkilliselle taidekasvatusteolle, jolla on tehty taidekasvatusta näkyväksi, edistetty osallisuutta ja vaikuttamista tai taidesuhteen vahvistusta. Haluamme nostaa esiin alamme ajankohtaisia merkityksellisiä tekijöitä ja tekoja sekä antaa heille tunnustusta.
Kuvataidekoulujen liitto nimeää ja julkaisee vuoden 2023 kuvataidekasvattajan ja taidekasvatusteon Syyspäivillä Rovaniemellä 9.-10.11.2023.
Liitto pyytää jäsenyhteisöiltään ehdotuksia perusteluineen ansioituneesta:
- Taidekasvattajasta tai taidekasvatusta edistäneestä henkilöstä, ryhmästä tai yhteisöstä.
- Taidekasvatusteosta, joka on toteutettu opettajan, työryhmän, oppilasryhmän, Kuvataidekoulujen liiton jäsen- tai infojäsenkoulujen tai koulujen yhteisen toiminnan ansiosta.
Valintakriteerit:
VUODEN KUVATAIDEKASVATTAJA
Henkilö, ryhmä tai yhteisö
- on toiminut esimerkillisesti taidekasvattajan työssä oppilaiden parissa ja vaikuttanut myönteisesti koko työyhteisönsä tai jopa ammattikuntansa kehittymiseen.
- on edistänyt toiminnallaan merkittävästi visuaalisten taiteiden taiteen perusopetusta Suomessa.
- on tuonut myönteistä julkisuutta visuaalisten taiteiden taiteen perusopetukselle ja tehnyt sitä tunnetuksi laajemmissa piireissä.
- valintakriteerinä voi olla yksittäinen teko, pitkään jatkunut toiminta tai elämäntyö.
UUSI!
VUODEN TAIDEKASVATUSTEKO
Vuoden taidekasvatusteko voi olla mm. opettajan, työryhmän, oppilasryhmän, koulun tai koulujen yhteistä toimintaa.
- Vuoden taidekasvatusteko tekee taidekasvatusta näkyväksi, edistää osallisuutta ja vaikuttamista tai taidesuhteen vahvistusta.
- Ehdotetun teon tai toiminnan tulee olla tapahtunut tai alkanut vuonna 2023.
Ehdotus/ehdotukset tehdään verkkolomakkeella. Siihen tarvitaan lyhyt kuvaus ja perustelut. Voit ehdottaa joko Vuoden kuvataidekasvattajaa tai Vuoden taidekasvatustekoa. Voit myös ehdottaa molempia. Verkkolomakkeeseen voi halutessaan myös lisätä liitteitä, kuten kuvia ja lehtileikkeleitä.
Ehdotukset verkkolomakkeella viimeistään 9.10.2023 mennessä.
LINKKI VERKKOLOMAKKEESEEN.
Täältä löydät liiton hallituksen aiemmin nimeämät Vuoden kuvataidekasvattajat.
KUVATAIDEKOULUJEN LIITTO RY
Hallitus