Kuvataidekoulujen liiton hallitus on lausunut ehdotuksesta hallituksen esitykseksi taiteen perusopetuksesta annetun lainsäädännön uudistamiseksi

Kuvataidekoulujen liitto kiittää mahdollisuudesta lausua ehdotuksesta laiksi taiteen perusopetuksesta sekä siihen liittyvistä asetuksista ja rahoitusmallista.
Liitto pitää lakiesitystä tervetulleena ja kannatettavana, sillä se selkeyttää taiteen perusopetuksen asemaa osana koulutusjärjestelmää ja vahvistaa koulutusmuodon merkitystä yhteiskunnassa.
Lausunnossa korostetaan erityisesti seuraavia näkökulmia:
- Taiteen perusopetuksen tulee säilyä ensisijaisesti lapsille ja nuorille suunnattuna, vaikka opetus on avoin kaikenikäisille.
1 § Taiteen perusopetuksen tarkoitus ja tavoitteet
Ehdotamme, että lasten ja nuorten ensisijaisuus taiteen perusopetuksen koulutusmuodon kohderyhmänä jatkossakin sisältyisi pykälään.
- Siirtymistä yhteen oppimäärään (50 op) kannatetaan, koska se selkeyttää rakennetta ja mahdollistaa joustavammat opintopolut.
- Uusi valtionrahoitusmalli on askel kohti yhdenvertaisempaa rahoitusta eri taiteenaloille, mutta sen vaikuttavuutta tulee seurata.
- 10 miljoonan euron lisämääräraha nähdään välttämättömänä uudistuksen tavoitteiden saavuttamiseksi, jotta esimerkiksi opetuksen laatu ja saavutettavuus voidaan turvata kaikilla taiteenaloilla.
- Ryhmäopetuksen erityispiirteet, kuten erityisoppilaiden huomioiminen, ryhmäkoot ja pariopettajuus, tulee huomioida rahoituksessa ja resursoinnissa.
- Opettajien kelpoisuusvaatimuksiin esitetään tarkennuksia opetuksen laadun turvaamiseksi.
20 § Taiteen perusopetuksen opettajan kelpoisuus
Ehdotamme 20 § 5 kohdan poistamista kelpoisuusasetuksesta.
- Opetussuunnitelmien perusteet ovat keskeisessä asemassa määrittämässä tarkemmin opetuksen rakenteita, tavoitteita ja sisältöjä, ja niiden valmistelussa tulee kuulla alan kenttää.
Kuvataidekoulujen liitto pitää tärkeänä, että alan kenttää ja liittoja kuullaan jatkossakin opetussuunnitelmien perusteiden valmistelussa. Liitto kiittää hyvästä yhteistyöstä ja mahdollisuudesta osallistua valmisteluun erityisesti ministeriötä ja lakiesityksen valmisteluun osallistuneita kumppaneita erinomaisesta yhteistyöstä taiteen perusopetuksen uudistamiseksi.
Lue liiton lausunto kokonaisuudessaan tästä (pdf).
Liiton lausunnot löydät myös täältä.