Kansainvälinen toiminta

Kuvataidekoulujen liitto tekee yhteistyötä kansainvälisten taide-, kulttuuri- ja kasvatusalan järjestöjen sekä yliopistojen kanssa. Yhteistyön tavoitteena on toimialan osaamisen ja tutkimuksen edistäminen ja kehittäminen kansainvälisesti sekä tiedon välittäminen näistä jäsenille. Suomalainen taiteen perusopetus on ainutlaatuinen taidekasvatusjärjestelmä ja Kuvataidekoulujen liitto tekee sitä tunnetuksi kansainvälisesti.

Vuodesta 1991 lähtien liitto on ollut International Society for Education through Art:n (InSEA) jäsen. InSEA on kansainvälinen, UNESCO:n alainen ja visuaalisiin taiteisiin painottunut taidekasvatusjärjestö. Kuvataidekoulujen liitto on InSEA:n Suomen jäsenyhteisössä ja myös InSEA Europe:ssa ja InSEA World:ssä.

Liitto on Arts4all-verkoston jäsen. Verkoston tarkoituksena on taidekasvatuksen aseman vahvistaminen sekä yhteistyön kehittäminen eurooppalaisten taidekoulujen ja taidekouluja edustavien järjestöjen välillä.

Pohjoismaiden yhteinen kuvataiteen päivä 11.3.

Kuvataidekoulujen liitto on vuonna 2026 ensimmäistä kertaa mukana organisoimassa Pohjoismaiden yhteistä kuvataiteen päivää, jota vietetään 11.3.2026! Ideana on jakaa samana päivänä 11.3.2026 somessa lasten ja nuorten tekemää kuvataidetta. Päivä on Pohjoismaiden yhteinen kampanja, johon on yhteisvoimin taidekasvattajien verkoston kanssa suunniteltu inspiraatiokatalogi, jonka suomenkielisen tehtäväidean löydät liiton sivuilta. Katalogin teemana on pohjoinen, mutta aihe on vapaa. Tärkeintä on olla mukana! Kaikki, jotka opettavat tai työskentelevät lasten ja nuorten kuvataiteen parissa, on kutsuttu mukaan osallistumaan Pohjoismaiden yhteiseen kuvataiteen päivään.

Mukana olevat maat ovat: Tanska, Suomi, Färsaaret, Grönlanti, Islanti, Norja ja Ruotsi.
Lataa tästä tiedote Pohjoismaiden yhteisestä kuvataiteen päivästä (pdf).

Pohjoismaiden yhteinen kuvataidekasvatuksen verkosto

Liitto aloitti vuonna 2025 yhteistyön tanskalaisen Kompetencecenterin (https://www.kbub.dk/)  kanssa, joka julkaisee yhteistyössä Tanskan kuvataideopettajien liiton kanssa inspiraatiokatalogin Billedkunstens Dagiin liittyen. 5.-6.4.2025 järjestettiin Oslossa Billedkunstens dag i norden –seminaari, johon osallistuivat liiton tj. ja Hannamaija Heiska (Kauniaisten kuvataidekoulun rehtori). Seminaarissa oli edustajia (14 hlöä) seuraavista maista: Tanska, Suomi, Färsaaret, Grönlanti, Islanti, Norja ja Ruotsi.

Seminaarin tarkoituksena oli yhteispohjoismaisen taidekasvatusverkoston ylläpitäminen ja kehittäminen sekä lasten ja nuorten taidetta esiin nostavan yhteeisen kuvataiteen päivän suunnittelu. Rahoittajana A.P. Møller -säätiö.

Eesti Kunstikoolide Liit

Vuonna 2022 Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -näyttely herätti kansainvälistä huomiota ja poiki näyttely- ja koulutusyhteistyötä Virolaisten kollegoiden kanssa. Vuoden 2022 Rehtoripäivillä Viron Viimsissä liitto ja sen jäsenkoulut aloittivat yhteistyön Eesti Kunstikoolide Liit:n ja heidän jäsenkoulujen rehtoreiden kanssa. Yhteistyön kehittäminen jatkui vuoden 2023 Rehtoripäivillä Helsingissä. Vuonna 2025 Kuvataidekoulujen liitto järjesti yhteistyössä Edunskunnan kanssa Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -muotokuvanäyttelyn Edusnkunnan kirjastoon, kun vastaavasti Eesti Kunstikoolide Liit järjesti jäsenkouluineen samalla idealla ja samanaikaisesti Viron Parlamentissa oman muotokuvanäyttelynsä.

Kansainvälisen Loris Malaguzzi center ja Suomen Reggio Emilia -yhdistys

Liiton kevätpäivillä 2023 Hämeenlinnassa tehtiin laajaa kansainvälistä yhteistyötä Hämeenlinnan Aimokoulun, kansainvälisen Loris Malaguzzi centerin ja Suomen Reggio Emilia yhdistyksen kanssa. Kansainvälistä yhteistyötä vahvistettiin tj:n verkostoitumismatkalla (6.-8.10.2023) Osloon, jossa hän tutustui lapsille ja nuorille suunnattuun taidekasvatustyöhön sekä paikalliseen museopedagogiikkaan.(Henkilökohtainen apuraha, Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto). Liiton toiminnajohtaja osallistui myös 1.-4.12.2022 järjestettyyn verkostoitumismatkaan Reggio Emilia Instituuttiin Tukholmaan, jossa hän tapasi johtaja Greger Rösnesin. (Henkilökohtainen apuraha, Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto).

Eksperimenta! – Kolmas kansainvälinen nuorten taide triennaali Tallinnassa 20.10.-3.12.2017

Lokakuun 20. päivä avautui Tallinnassa kolmas kansainvälinen nuorten nykytaide triennaali, jonka osallistujat ovat 14-21 -vuotiaita nuoria kymmenestä eri maasta. Eksperimenta! -näyttelyiden teokset käsittelevät taiteen ja talouden suhdetta eri näkökulmista.

Suomalaiset kuvataidekoululaiset Porvoosta, Tampereelta, Hämeenlinnasta, Helsingistä ja Vantaalta osallistuivat keväällä yhdessä Tallinnassa toimivan taidekoulu Sally Stuudion oppilaiden kanssa Suomen kuvataidekoulujen liiton koordinoimiin työpajoihin sekä Tallinnassa, että Helsingissä ja Vantaalla. Näissä työpajoissa talousteemaa pohdittiin mm. henkilökohtaiseen pääomaan, pakolaisuuteen, korruptioon sekä luonnon ja talouden suhteeseen liittyvistä näkökulmista.

Tammikuun 2017 workshopissa neljä ryhmää ideoi ja toteutti paikkasidonnaisia teoksia Tallinnan keskustassa. Performanssit ja teokset pyrkivät kommunikoimaan ympäristön ominaislaadun ts. paikan hengen ja ihmisten kanssa. Rautatieaseman seudulla ja asematunnelissa toteutettiin haastattelu pakolaisuuteen liittyvistä mielikuvista, ja korruptioteemaa käsittelevässä teoksessa kaupungilla kulkijoita heräteltiin ottamaan kantaa roskapönttöihin kiinnitettyihin kysymyksiin. Kulutuskriittinen performanssi toteutettiin Tallinnan businesskorttelissa, samoin kuin yksilön henkistä pääomaa kuvaava herkkä tuliteos.

Workshoptyöskentelyä jatkettiin Suomessa maaliskuussa 2017. Metodeina käytimme jälleen ryhmätyöskentelyä ja ympäristö- tai paikkalähtöisyyttä talousteemaa pohdiskelevissa teoksissa. Toiminnan ytimessä oli välttää valmiiden mallien antamista ja luottamus nuorten kykyyn ajatella itse. Yhden päivän aikana toteutetuissa teoksissa ei pyritty korostamaan yksilöiden taitoja, vaan keskeistä olivat ryhmien erilaiset ideat, aktiivinen toiminta ja teosten dokumentointi esitettävään muotoon. Eräs osallistuneista kiteytti palautteessa tunnelmansa: ”Mä en ole pitkään aikaan ajatellut niin paljon, kuin tänä viikonloppuna!”

Eksperimenta! nuorten nykytaiteen triennale levittäytyy lokakuussa Tallinnan kuvataidefoorumien paraatipaikoille. Teoksia on nähtävillä mm. Tallinnan Taidehallissa ja Valokuvamuseossa, sekä useissa vanhankaupungin gallerioissa.

Eksperimenta! -näyttelyyn tarjotusta neljästäsadasta työstä on kokonaisuuteen valittu myös neljä työpajoissamme syntynyttä teosta, joista esillä on valokuvadokumentaatiot ”Value”, ”Trading project”, ”Trash election” ja ”Candies for hugs, handshakes and high fives”.

Eksperimenta workshoppien suunnittelusta ja ohjauksesta Virossa ja Suomessa vastasivat opettajat Antti Hämäläinen ja Mervi Suomalainen Visuaalisten taiteiden koulu Aimosta sekä Jane Remm Sally Stuudiosta.

Kirjoittaja: Mervi Suomalainen, kuvataideopettaja

Kuvat ovat näyttelyyn osallistuneiden oppilaiden ottamia.

Katso Eksperimenta! 2017 ohjelma tästä.