Linnalan kuvataidekoulun “Kurkistuksia aikaan” -tilateos on vuoden taidekasvatusteko
Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry myöntää Vuoden taidekasvatusteko 2015 -kunniamaininnan Linnalan Kuvataidekoulun, Linnalan opiston nuorisotakuukoulutuksen ja Savonlinnan pääkirjaston Joelin ”Kurkistuksia aikaan” -projektille
“Kurkistuksia aikaan” on Linnalan kuvataidekoulun toteuttama 42-osainen julkinen taideteos uudessa pääkirjastotalo Joelissa Savonlinnassa. 25-metriä pitkälle kirjaston lastenosaston seinälle kiinnitetty teoskokonaisuus kuvaa Savonlinnan seudun historiaa esihistoriasta nykypäivään saakka. Teos paljastettiin yleisölle 3.2.2015.
Tilateoksen suunnittelivat ja toteuttivat Linnalan Kuvataidekoulun työpajojen oppilaat, aikuisten taiteen perusopetuksen oppilaat sekä Linnalan nuorisotakuukoulutuksen osallistujat. Projektin suunnittelivat Linnalan kuvataidekoulun ja nuorisotakuukoulutuksen opettajat Pauliina Sairanen, Janne Sairanen ja Anne Pelkonen. Pauliina ja Janne Sairanen toimivat ryhmien opettajina ja ohjasivat opiskelijoita töiden toteutuksessa oppitunneilla.
Linnalan nuorisotakuukoulutus suoritti teoksen ripustamisen työharjoitteluna Janne Sairasen ohjaamana.
”Kurkistuksia aikaan” -tilateos tuo eri-ikäiset taiteen harrastajat sekä syrjäytymisuhan alla olevat nuoret esille taiteen tekijöinä Savonlinnan uudessa pääkirjastossa. Teos valmistettiin opetusryhmien yhteistyönä syksyn 2014 ja tammikuun 2015 aikana.
Savonlinnassa sijaitseva Linnalan opisto on antanut kuvataiteen perusopetusta lapsille vuodesta 1996 ja aikuisille vuodesta 2002 lähtien. Opisto on toteuttanut Opetushallituksen rahoituksella kolmena vuonna kuvataidekoulun mediataiteen edistämis- ja kehittämishankkeen sekä “Jaettu asiantuntijuus” -hankkeen yhdessä Savonlinnan taidelukion kanssa.