Galleria avautuu hitaasti, odota hetki. Klikkaa kuvia nähdäksesi kuvat kokonaan ja kuvien tekstit.

Pesäpuu (kuva 1-2)
Taidemuseon piha, Viipurintie 2.

Teos muodostui sisältä valaistuista linnunpöntöistä, joiden etuseinät olivat suunnitelleet ja toteuttaneet Aimokoulun oppilaat. Jokainen pönttö oli ainutlaatuinen ja pönttöjen sisältäkin saattoi löytyä yllätyksiä. Teos liittyy vahvasti Aimokoulun eARTh-hankkeeseen. Teoksen teemoina olivat ympäristöhuoli, tulevaisuuden toivoa vahvistava pedagogiikka ja yhteisöllisiset toimintatavat.

Kuvat: Antti Hämäläinen.

Valomaalailua (kuva 3)

Miten taskulampuilla voi maalata? No siten, että pimennetään huone ja aletaan huitoa – ja annetaan kameran laulaa! Halusimme myös itse päästä mukaan maalaukseen. Niinpä heijastimme kuvat seinälle ja tanssimme värien kanssa kilpaa. Minkälaisia hahmoja meistä tulikaan? Punaisia, sinisiä, raidallisia ja vaikka mitä!

Kuva: Marjo Oksanen.

Maailman pelastava kone (kuvat 4-5)
Pop up galleria, Raatihuoneenkatu 9–11.

Animoitu installaatio voi pitää sisällään melkein mitä vaan. Voiko kummalliset koneet pelastaa maailman? Kokonaisuudessa oli esillä myös valoteoksia teemalla ”Muistoja luonnosta”.

Kuvat: Antti Hämäläinen.

Pala metsää (kuva 6)
Hämeenlinnan tori.

Lasiseinän läpi katsottava installaatio koostui männynoksista syntyneistä veistoksellisista varjostimista. Teos liittyy vahvasti Aimokoulun eARTh-hankkeeseen. Teoksen taustalla teemoina ovat ympäristöhuoli, tulevaisuuden toivoa vahvistava pedagogiikka ja yhteisölliset toimintatavat.

Kuva: Antti Hämäläinen.

Takaisin gallerian etusivulle