Aimokoulussa nykytaidehanke näkyi mm. erilaisten opetus- ja työskentelytapojen muodossa kuten työpajat, taiteilijayhteistyö, yhteisölliset työtavat eli kommunikatiivisuus sekä ajankohtaisuus. Toisaalta haluttiin avata oppilaille laajempaa näkökulmaa nykytaiteeseen. Lähtökohtana oli “Matka, jonka päämäärää ei tiedetä. Katsotaan, millaisia reaktioita oppilasryhmissä nousee tarjottuihin virikkeisiin.”
Työpajoja:

  • Valokuvaustyöpajan oppilaat kuvasivat Aulangon puiston ja golfkentän välimaastoa. “Rakennetun maiseman äärellä” -teos koostettiin valokuvavedoksista muodostuvaksi installaatioksi. Teoksessa tutkittiin myös esitystilan ja teoksen suhdetta.
  • Grafiikan- ja valokuvaustyöpajan oppilaat suunnittelivat interaktiivisen paikkasidonnaisen performanssin Tallinnaan. “Vieraan silmin” -teoksessa oppilaiden näkökulma todentui heidän ottamissaan valokuvissa, joita jätettii yllättäviin paikkoihin kaupungissa.
  • Rakentelu- ja muotoilutyöpajassa nikkaroitiin puusta nivelnukkeja, joita käytettiin Wooden -animaatiossa. Perinne ja nykyaika kohtaavat.
  • Laaja -kuvisryhmässä yhteinen lähtökohta maalaukselle oli lehmä. Tutkittiin maalauksessa kuvatun tilan, paikan, ympäristön, värin ja muodon herättämiä mielikuvia. Lisäksi pohdittiin muodon ja sisällön suhdetta.

 

Nykytaidetyöpajat:

  • Medialeikki -Markus Renvall. Työpaja tarjosi uusia tapoja tuttujen mediasisältöjen katsomiseen, kokemiseen ja osallistumiseen. Medialeikissä kuluttajasta tulee tuottaja, joka purkaa perinteisen elokuvan uudeksi leikin kautta syntyväksi teokseksi.
  • Osallistumaan kutsuva taide -Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen.

Miks sun mopo on aina rikki? Miksi sä olet noin blondi? Mikä sinusta tulee isona? Nuoret keräsivät yhteen heille usein esitettyjä kysymyksiä ja näiden kysymyksien pohjalta he käsikirjoittivat ja kuvasivat yhdessä lyhyitä elokuvia.

hameenlinnan-aimokoulu_wooden

Kuva: Hämeenlinnan Aimokoulun oppilaat Aleksi Hakanpää, Oula Hakaste, Nikolai Jelisejeff, Jesse Kantanen, Joose Nieminen, Mitja Nurminen, Teo Nurminen, Simo Pekka Salminen ja Konsta Raiskila: Wooden, animaatio.
Wooden

Wooden on poikien nukkeleikki, fragmenteista koostuva tarina puisten miesten elämästä. Teos koostuu puisista nukeista ja stop motion animaatioelokuvasta. Teoksen on toteuttanut 9 hengen ryhmä 13-16 vuotiaita poikia Hämeenlinnan Aimokoulun kuvanveistotyöpajasta.

Nukkejen osat veistettiin puusta. Osat liitettiin nivelillä toisiinsa, se mahdollisti hahmojen liikuttelun. Stop motion -tekniikalla kuvattiin poikien keksimiä ja suunnittelemia kohtauksia puumiesten elämästä. Yksittäiset kohtaukset leikattiin tarinalliseksi kokonaisuudeksi. Animaatio oli esillä Eksperimenta! -näyttelyssä.

Animaatio heijastelee 13-16-vuotiaiden poikien maailmaa.