Kuvataidekoulutuksen- ja kasvatuksen visio 2030 -julkaisun kansikuva.
| | |

Kuvataidekoulutuksen ja – kasvatuksen visio 2030 on julkaistu

Taideyliopisto käynnisti vuosina 2019–2021 kolme taidekasvatuksen ja -koulutuksen kansallista visiotyötä kuvataiteen, musiikin ja esittävien taiteiden aloilla. Hankkeissa pohdittiin, millaista on tulevaisuuden suomalainen taidekoulutus eri koulutusasteilla. Tavoitteena oli taidealojen yhteisen näkemyksen vahvistuminen koulutuksen tavoitteista, kehittämistarpeista ja toimenpiteistä. Samalla tuettiin toimijoiden alueellista ja valtakunnallista yhteistyötä. Visiotyöt on nyt saatu päätökseen ja Taidekasvatuksen ja -koulutuksen kansalliset visiot julkistettiin…

Kuavtaidekoulujen liiton syyspäivien 24.-25.11.2022 markkinointikuva.
| | |

Kuvataidekoulujen liiton juhlavuoden Syyspäivät 24.-25.11.2022 Forssassa

Paikka: Forssan Kehräämöalue;  HAMK Forssa, auditorio 4019 4. krs., Wahreninkatu 11, C-rappu ja Forssan kuvataidekoulu, Wahreninkatu 13, 30100 Forssa. Syyspäivillä juhlitaan Kuvataidekoulujen liiton 40-vuotista taivalta ja kuullaan alan asiantuntijoilta tarinoita taiteen perusopetuksen ja koko taidekasvatuksen kentän historiasta ja tapahtumarikkailta vuosikymmeniltä aina nykypäivään saakka. Syyspäivät vietetään Forssan kuvataidekoulun vieraana johtavan opettajan Teija Laurosen kutsumana. Täällä tapaat…

Opettajat esiin -somekampanjan markkinointikuva.
| | | |

Opettajat esiin! -somekampanja 1.9.-31.12.2022

KUVATAIDEKOULUJEN LIITON JUHLAVUODEN TEEMANA: OPETTAJAT ESIIN JA ULKOISEN VIESTINNÄN VAHVISTAMINEN! Tavoitteena on nostaa opettajia ja heidän osaamistaan enemmän esiin ja avata positiivisessa mielessä opettajien työtä somekampanjan avulla. Kampanja on suunnattu kaikille liiton jäsen- ja informaatiojäsenoppilaitoksille. Tuodaan kaikki yhdessä esille ja jaetaan eteenpäin somekanavilla positiivisia asioita eri visuaalisten taiteiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opettajista/opettajien ryhmistä. Avataan innostavin esimerkein…

Kuvataidekoulujen liiton kevätpäivien 2022 markkinointikuva.
| | |

Kuvataidekoulujen liiton kevätpäivät 28.-29.4.2022 Porissa

Paikka: Satakunnan museo, Taavi-lava, Hallituskatu 11, 28100 Pori. Torstain illanvietto: Porin kaupungintalo, 3. krs., Hallituskatu 12, 28100 Pori. Jatkot: Porin taidekoulu, Gallen-Kallelankatu 10, 28100 Pori. Kevätpäivät vietetään Porissa Satakunnan museossa Porin taidekoulun vieraana.  Koulutuspäivät avaa Porin taidekoulun rehtori Henna Jaatinen, Kuvataidekoulujen liiton puheenjohtaja Johanna Kivioja ja Satakunnan museon johtaja Johanna Jakomaa. Torstain ohjelman aloittaa ajankohtainen…

Kansandustajat kuvataidekoululaisten silmin -muotokuvanäyttelyn juliste.
| |

KANSANEDUSTAJAT KUVATAIDEKOULULAISTEN SILMIN -muotokuvanäyttely Eduskunnan kirjastossa 8.2.-1.4.2022

Kuvataidekoulujen liitto haastoi syksyllä 2019 lasten ja nuorten kuvataidekoulut kautta maan mukaan yhteiseen näyttelyhaasteeseen, jossa ideana oli toteuttaa muotokuvia Suomen kaikista 200 kansanedustajasta. Mukaan haasteeseen lähti 26 kuvataidekoulua ja näyttely toteutettiin yhteistyössä Eduskunnan kirjaston kanssa alun perin keväälle 2020. Korona-aika on siirtänyt näyttelyä useita kertoja, mutta viimein näyttely toteutuu. Kullekin muotokuvanäyttelyyn osallistuvalle kuvataidekoululle arvottiin 7–8…

KUVATAIDEKOULUJEN LIITTO 40-VUOTTA!
| | |

KUVATAIDEKOULUJEN LIITTO 40-VUOTTA!

Kuvataidekoulujen liitto on vuonna 1982 perustettu valtakunnallinen lasten ja nuorten visuaalisten taiteiden taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten taustajärjestö. Tasakymmenien juhlinta aloitetaan helmikuussa avautuvassa Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -näyttelyssä Eduskunnan kirjaston näyttelytilassa. Juhlavuotta vietetään perinteisillä koulutuspäivillä ja erilaisten tempausten merkeissä yhdessä 63 jäsenyhteisön kanssa. Tervetuloa mukaan! #kuvisliitto40 #kuvisliitto #taiteenperusopetus #taidekasvatus #taideopetus #visuaalistentaiteidenkoulut #kuvataidekoulu

Teija Lauronen.
| | |

Teija Laurosesta vuoden kuvataidekasvattaja

Kuvataidekoulujen liitto ry:n hallitus valitsi Vuoden kuvataidekasvattaja 2021 -kunniamaininnan saajaksi TaM, johtava opettaja Teija Laurosen. Teija Lauronen on osoittanut työssään kolmikymmenvuotisen uransa aikana pitkäjänteistä kehittämiskykyä ja innovatiivista sekä ennakkoluulotonta kokeilunhalua. Hänen työssään on noussut vahvasti esiin tahto kehittää kestävää taidekasvatusta kokeellisesti, soveltavasti ja uutta luoden. Esimiehenä ja opettajana Teija osaa innostaa muut mukaan mitä erilaisempiin materiaalikokeiluihin ja…

Kaksi henkilöä, jotka pitävät käsissään kylttejä joista toisessa lukee Visuaalisen kulttuurin ja pedagogiikan muutoksia 18.11.2021 ja toisessa Taidekasvatuksen dystopiat ja utopiat 19.11.2021.
| | |

Tervetuloa ISO KUVA -hankkeen webinaareihin: 18.11.2021 VISUAALISEN KULTTUURIN JA PEDAGOGIIKAN MUUTOKSIA ja 19.11.2021 TAIDEKASVATUKSEN DYSTOPIAT JA UTOPIAT

Katso upeat ohjelmat ISO KUVA -hankkeen verkkosivuilta tai lataa ne alta: 18.11.2021 VISUAALISEN KULTTUURIN JA PEDAGOGIIKAN MUUTOKSIADiversiteetin ja globaaliin perspektiiviin näkökulmista. Webinaari on toteutettu yhteistyössä Suomen InSEA:n kanssa. 19.11.2021 TAIDEKASVATUKSEN DYSTOPIAT JA UTOPIATDigitalisaation ja tulevaisuuksien visiointia. Kerro meille ajatuksiasi taidekasvatuksen dystopioista ja utopioista ja vastaa ISO KUVA -hankkeen kyselyyn 15.11. mennessä tästä!Tietoja hyödynnetään hankkeen kehittämistyössä…

Taiteen perusopetus ja Salvos-hanke esillä kansainvälisissä julkaisuissa!
|

Taiteen perusopetus ja Salvos-hanke esillä kansainvälisissä julkaisuissa!

Arts, Sustainability and Education. Yearbook of the European NetWork of Observatories (ENO) Kuvataidekasvatus ja sen tutkimus ovat upeasti esillä kansainvälisessä tuoreessa julkaisussa Arts, Sustainability and Education. Yearbook of the European NetWork of Observatories (ENO). Editors: Wagner, E.,Nielsen, C.S., Veloso,L., Suominen, A., Pachova,N. Julkaisussa on useita kirjoittajia eri puolelta Eurooppaa ja nyt mukana on myös suomalainen…

End of content

End of content