Kuvataidekoulujen liiton uudet kunniajäsenet
|

Kuvataidekoulujen liiton uudet kunniajäsenet

Kuvataidekoulujen liiton hallitus voi sääntöjensä mukaan nimetä erityisen ansioituneen henkilön kunniajäseneksi. Hallitus on kutsunut vuonna 2022 Kuvataidekoulujen liiton kunniajäseniksi Hämeenlinnan Aimokoulun rehtori Pekka Lehtimäen, Jyväskylän kansalaisopiston apulaisrehtori Klaus Savolaisen, rehtori emerita Pirjo Tienhaaran (Olsson) sekä Lohjanseudun kuvataidekoulun rehtori Marketta Urpo-Koskisen. Kunniajäsenet nimettiin liiton juhlavuoden syyspäivien juhlagaalassa Forssassa 24.11.2022. *** Hallitus on kutsunut vuonna 2022 Kuvataidekoulujen…

Kuvataidekoulutuksen ja – kasvatuksen visio 2030 on julkaistu
| | |

Kuvataidekoulutuksen ja – kasvatuksen visio 2030 on julkaistu

Taideyliopisto käynnisti vuosina 2019–2021 kolme taidekasvatuksen ja -koulutuksen kansallista visiotyötä kuvataiteen, musiikin ja esittävien taiteiden aloilla. Hankkeissa pohdittiin, millaista on tulevaisuuden suomalainen taidekoulutus eri koulutusasteilla. Tavoitteena oli taidealojen yhteisen näkemyksen vahvistuminen koulutuksen tavoitteista, kehittämistarpeista ja toimenpiteistä. Samalla tuettiin toimijoiden alueellista ja valtakunnallista yhteistyötä. Visiotyöt on nyt saatu päätökseen ja Taidekasvatuksen ja -koulutuksen kansalliset visiot julkistettiin…

Hyvää Lapsen oikeuksien viikkoa 2022!
|

Hyvää Lapsen oikeuksien viikkoa 2022!

Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 14.-20.11. ja Lapsen oikeuksien päivää sunnuntaina 20.11. Kuvataidekoulujen liitto kutsui jälleen visuaalisten taiteiden kouluja juhlistamaan lapsen oikeuksia toteuttamalla valoinstallaatioita sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia teemalla Valoa! Ljus! Tempauksien tarkoituksena on tuoda lasten oikeuksien lisäksi esille lasten ja nuorten taidetta sekä visuaalisten taiteiden koulujen toimintaa. Mukaan ilmoittautui useita kouluja ympäri Suomen. Koulujen tempauksista…

Kuvataidekoulujen liiton juhlavuoden Syyspäivät 24.-25.11.2022 Forssassa
| | |

Kuvataidekoulujen liiton juhlavuoden Syyspäivät 24.-25.11.2022 Forssassa

Paikka: Forssan Kehräämöalue;  HAMK Forssa, auditorio 4019 4. krs., Wahreninkatu 11, C-rappu ja Forssan kuvataidekoulu, Wahreninkatu 13, 30100 Forssa. Syyspäivillä juhlitaan Kuvataidekoulujen liiton 40-vuotista taivalta ja kuullaan alan asiantuntijoilta tarinoita taiteen perusopetuksen ja koko taidekasvatuksen kentän historiasta ja tapahtumarikkailta vuosikymmeniltä aina nykypäivään saakka. Syyspäivät vietetään Forssan kuvataidekoulun vieraana johtavan opettajan Teija Laurosen kutsumana. Täällä tapaat…

Luovuutta politiikkaan -kampanja 6.-10.2.2023
|

Luovuutta politiikkaan -kampanja 6.-10.2.2023

Luovuutta politiikkaan – Kreativitet i politiken -kampanja kutsuu päättäjät tutustumaan lasten ja nuorten taideopetukseen ja -koulutukseen 6.-10.2.2023. Luovuutta politiikkaan -viikko järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Kampanjan aikana taidealan oppilaitokset kutsuvat paikallispoliitikkoja, eduskuntavaaliehdokkaita, aluevaltuutettuja tai muita päättäjiä tutustumaan oppilaitosten toimintaan. Päättäjät pääsevät mukaan tekemään taidetta ja keskustelemaan lasten ja nuorten kanssa. Viikon toteutukseen osallistuu valtakunnallisesti oppilaitoksia taiteen…

Pohjois-Helsingin kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry ilmoittaa haettavaksi määräaikaisen suunnittelijaopettajan toimen 1.8.2023– 31.5.2024 

Pohjois-Helsingin kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry ilmoittaa haettavaksi määräaikaisen suunnittelijaopettajan toimen 1.8.2023– 31.5.2024 

Pohjois-Helsingin kuvataidekoulu järjestää taiteen perusopetuksen kuvataiteen laajan oppimäärän opetusta ja varhaisiän kuvataidekasvatusta 4–21-vuotiaille lapsille ja nuorille. Lisäksi koulu osallistuu toimialueensa taidekasvatustoimintaan kuten Harrastamisen Suomen malli, 5 x 2 opetus, kesäkurssit, yleisötyöpajat, perhekurssit. Kuvataidekoulu järjestää opetusta kolmessa toimipisteessä Itä-Pakilassa, Malmilla ja Kannelmäessä. Opetusta tarjotaan kuutena päivänä viikossa maanantaista lauantaihin. Satunnaisesti toimintaa järjestetään myös sunnuntaisin. Koulussa on…

Opettajat esiin! -somekampanja 1.9.-31.12.2022
| | | |

Opettajat esiin! -somekampanja 1.9.-31.12.2022

KUVATAIDEKOULUJEN LIITON JUHLAVUODEN TEEMANA: OPETTAJAT ESIIN JA ULKOISEN VIESTINNÄN VAHVISTAMINEN! Tavoitteena on nostaa opettajia ja heidän osaamistaan enemmän esiin ja avata positiivisessa mielessä opettajien työtä somekampanjan avulla. Kampanja on suunnattu kaikille liiton jäsen- ja informaatiojäsenoppilaitoksille. Tuodaan kaikki yhdessä esille ja jaetaan eteenpäin somekanavilla positiivisia asioita eri visuaalisten taiteiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opettajista/opettajien ryhmistä. Avataan innostavin esimerkein…

Porvoon taidekoulu hakee Web-suunnittelijan sijaista ajalle 17.10.2022-15.6.2023

Porvoon taidekoulu hakee Web-suunnittelijan sijaista ajalle 17.10.2022-15.6.2023

Porvoon taidekoulu antaa kuvataiteen laajan oppimäärän mukaista perusopetusta n. 750 oppilaalle Porvoossa ja Sipoossa. Porvoon taidekoulussa opiskellaan kuvan kieltä. Taideteosten tuottamisen sijaan opetellaan erilaisia kuvallisia valmiuksia. Koulussa opitaan käyttämään monipuolisesti erilaisia materiaaleja, työskentelemään yhdessä sekä arvostamaan omia ja muiden oppilaiden töitä. Web-suunnittelijan tehtävän kelpoisuusehtona on soveltuva media-ja/tai graafisen alan koulutus. Edellytämme hyvää suomen ja ruotsin…

Liiton uusi jäsen: Kemiönsaaren aikuisopisto

Liiton uusi jäsen: Kemiönsaaren aikuisopisto

Kuvataidekoulujen liiton hallitus on hyväksynyt liiton uudeksi jäseneksi Kemiönsaaren aikuisopiston / Kuvataidekoulu Islan. “Kemiönsaaren aikuisopisto-Kimitoöns vuxeninstitut ylläpitää Kuvataidekoulu Islaa/bildkonstskolan Isla. Olemme pieni kuvataidekoulu Turunmaan saarella. Ryhmämme ovat kaksikielisiä ja toimimme koulujen kuvataideluokissa ympäri saarta. Meillä on 3-4 ryhmää luokissa 1-9 ja meillä on kaksi osa-aikaista opettajaa. Tämän lukuvuoden aikana vietämme koulumme 30-vuotisjuhlaa ja sen kunniaksi…

End of content

End of content