Galleria avautuu hitaasti, odota hetki. Klikkaa kuvia nähdäksesi kuvat kokonaan ja kuvien tekstit.

Somero-opisto ja Paimionjoki-yhdistys järjestivät yhdessä lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2017 tapahtuman, joka toi esiin lasten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja luontokokemusten merkitystä niin lapsille, aikuisille kuin ikäihmisille. Tänä vuonna yhteistyökumppaniksi oli kutsuttu myös Someron partiolaisten Sudenpentujen ryhmä, Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy ja LC Somero/Paratiisi ajatuksena sukupolvien välinen kohtaaminen keskellä luontomaisemaa kaamoksen ollessa syvimmillään. Valoa ja lämpöä talven pimeyteen loivat yhdessäolo, pimeydessä loistava luonnonvalo ja rauhoittuminen luonnon äärellä.

Tapahtumassa oli taidekoululaisten ja partiolaisten yhteinen kävelyretki pimeällä metsäisellä kävelypolulla. Lapset olivat valmistaneet tilaisuutta varten pieniä lyhtyjä, jotka valaisevat polkuretkeläisten tietä. Kävely sai huipennuksen valon elementtien kohdatessa kulkijat muutoin äänettömällä metsäpolulla valoa hohtavan poroeläimen luodessa taianomaista tunnelmaa metsän ja veden maisemaan. Lopuksi kokoonnuimme elävän nuotiotulen äärelle yhdessä Lamminniemen vanhusten kanssa, siellä kuulimme Someron Kulttuuri ry:n puheenjohtaja Olla-Riitta Aarikan puheen, joka koski lasten ja ikäihmisten välistä yhteyttä ja yhteisesti jaettavaa kulttuuriperintöä. Retkeläisille oli tarjolla kuumaa mehua ja mahdollisuus vaahtokarkkien grillaukseen.

Kuva: Anne Turkulainen

Takaisin gallerian etusivulle