Taidekummi

Rovaniemen kuvataidekoulun 11 oppilaan nykytaideryhmä koostui eri työpajaryhmien pitemmälle ehtineistä 15 –18 v. nuorista. Ryhmää ohjasivat taidekummit, nuoret lappilaiset taiteilijat Liisa Karintaus ja Tiia Susanna Lepistö, jotka voittivat Rovaniemen kaupungin ympäristöteoskilpailun v. 2010. Voittajateos Muistojen reitti asettui paikoilleen noin 20 eri kohtaan ympäri Rovaniemen kaupunkia. Koulun oppilaat pääsivät seuraamaan tekijöiden mukana teoksen valmistumisen eri vaiheita ja muutoksia ennen lopullista muotoa. Taidekummit teettivät oppilailla harjoituksen teoksen reitiltä –heidän tuli etsiä kohtia, missä aika näkyy. Paikka kuvattiin ja tehtiin taideteoksen pienoismalliksi.

 

Kukkaniitty

Rovaniemen kuvataidekoululla oli 20-vuotisjuhlavuosi vuonna 2010. Syksyllä Rovaniemellä, pohjoisen napapiirin lähellä, on kylmää, märkää ja harmaata. Rovaniemen kuvataidekoulussa päätettiin juhlistaa 20 kulunutta vuotta ja samalla piristää koulun väkeä sekä Rovaniemen kaupunkilaisia, jotka kulkevat koulun ohi.

Jokainen kuvataidekoulun oppilas valmisti kukan vapaavalintaisella tekniikalla haluamistaan materiaaleista. Kukkia syntyi mm. pahvista, paperista, rautalangasta ja kankaasta. Oppilaat valmistivat noin 170 kukkaa, joista osa oli realistisia ja osa varsin satumaisia, ja jotka hehkuivat kaikissa sateenkaaren väreissä.

rovaniemen-kuvataidekoulu_kukkaniitty

Kuva: Rovaniemen kuvataidekoulu: Kukkaniitty.

Kylmänä ja hyvin sateisena marraskuun iltapäivänä kukat “istutettiin” kuvataidekoulun etupihalle, jossa ne olivat loppupäivän ohikulkijoiden ihailtavina rankasta sateesta huolimatta.

Tästä yhteisestä kokemuksesta syntyi kokonainen installaatio, joka on esillä myös Eksperimenta! -näyttelyssä. Installaatio koostuu 170 kukasta, jotka on pistelty vihreällä kankaalla verhoillulle, 5m x 1,2m kokoiselle kummulle. Teoksen täydensi siihen suunniteltu äänimaailma. Tämä teos oli todellakin kaikkien Rovaniemen kuvataidekoulun oppilaiden yhteistyön tulos.

rovaniemen-kuvataidekoulu_kukkaniitty_e

Kuva: Rovaniemen kuvataidekoulu: Kukkaniitty. Eksperimenta! -näyttelyssä.