Oppilaitokset

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liittoon kuuluu vuonna 2017 40 varsinaista jäsentä ja 21 informaatiomaksun maksanutta jäsentä.

Yllä oleviin karttakuviin on sijoitettu vuonna 2015 tehtyyn ”Taiteen perusopetus visuaalisissa taiteissa vuonna 2014” kartoitukseen vastanneet opistot, kuvataidekoulujen liiton jäsenkoulut sekä Taito-käsityökoulut. Uudellamaalla sijaitsevat oppilaitokset näkyvät myös suurennetussa kartassa.

Tämä järjestykseltään viidestoista tutkimus laajentui kartoittamaan taiteen perusopetusta visuaalisissa taiteissa kokonaisuudessaan: kuvataiteen, käsityön, arkkitehtuurin ja audiovisuaalisen taiteen perusopetusta vuonna 2014. Ensimmäistä kertaa kysyttiin myös aikuisten taiteen perusopetusta koskevia tietoja.

Tutustu myös jäsenoppilaitostemme

oppilastyönäyttelyihin

verkkogallerioihin