| |

Marjatta Levannosta vuoden kuvataidekasvattaja

Taidekasvattaja, taidehistorioitsija, tietokirjailija Marjatta Levanto on vuoden 2017 kuvataidekasvattaja

Kuvaaja: Jaakko Lukumaa

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry:n hallitus valitsi vuoden 2017 kuvataidekasvattajaksi taidehistorioitsija, tietokirjailija, taidekasvattaja Marjatta Levannon.

Marjatta Levanto on tunnettu ja palkittu taidemuseoalan ensimmäinen museolehtori, tieto-kirjailija ja taidekasvattaja. Hän on tehnyt ansiokkaan uran museopedagogiikan ja taide-kasvatuksen tehtävissä Valtion taidemuseossa sekä sen edeltäjäorganisaatioissa.

Levannon aloitteesta Valtion taidemuseoon perustettiin pedagogiikan yksikkö ja museo ryhtyi saavutettavien ja esteettömien kulttuuripalveluiden edelläkävijäksi. Levanto on tehnyt taidetta ja taidehistoriaa tutuksi kaiken ikäisille helposti lähestyttävällä tavalla. Hän on suunnitellut näyttelyitä, kirjoittanut taidekirjoja, sanoittanut lastenlevyjä sekä tehnyt elokuvia, multi-visioita ja muita audiovisuaalisia ohjelmia taiteesta.

Marjatta Levanto on innoittanut ja innoittaa meitä taidekasvattajia. Hänen teoksistaan ja luennoistaan välittyy on vahva asiantuntemus ja laaja tietopohja, joita hän käyttää luovalla ja rohkealla tavalla. Hän tuo esiin näkökulmia vahvasti ja mielenkiintoisesti. Monet kirjat yhteistyössä Julia Vuoren kanssa ovat taidekasvattajien keskeistä aineistoa, kun lähestymme taidetta oppilaittemme kanssa.

Marjatta Levannolla on suuri merkitys taidekasvattajien ammattikunnan kehittymisessä myös taiteen puolesta puhujana ja Suomen taiteen historian luennoitsijana. Taideteollisessa
korkeakoulussa Levanto avasi taide- ja kulttuurihistorian maailmaa monille kuvataide-kasvattajien sukupolville. Luennoitsijana hän on mukaansa tempaava lähestyen hienostuneesti, rauhallisesti ja terävänäköisesti aiheitaan.

TIEDOTE_Vuoden_kuvataidekasvattaja_2017

Samankaltaiset artikkelit