Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -muotokuvanäyttely siirtyy syksyyn 2021
| |

Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -muotokuvanäyttely siirtyy syksyyn 2021

Pitkittyneen koronatilanteen seurauksena eduskunnassa on tehty päätös, jonka mukaan keväällä 2021 ei tulla järjestämään yleisötapahtumia. Näin ollen myös Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -näyttely joudutaan siirtämään alkusyksyyn 2021, tarkemmin 1.-30.9.2021. Samaan aikaan avataan myös verkkonäyttely, joka esittelee muotokuvia runsaslukuisemmin. Tiedotamme näyttelystä tarkemmin lähempänä ajankohtaa. TIEDOTE 1.2.2021_Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -näyttely siirtyy syksyyn. Kuvataidekoulujen liitto haastoi kaikki kuvataidekoulut mukaan…

Save -mediataidetapahtuma kesäkuussa 2021 – Sähköinen teoshaku on nyt käynnissä!
| |

Save -mediataidetapahtuma kesäkuussa 2021 – Sähköinen teoshaku on nyt käynnissä!

Save on valtakunnallinen nuorten mediataiteeseen keskittyvä tapahtuma, joka järjestetään kesäkuussa 2021. Kuukauden mittaisen tapahtuman aikana tuodaan esille lasten ja nuorten tekemää mediataidetta. Teoksia tapahtumaan voivat tarjota kaikki 10-19-vuotiaat mediataiteen tekijät, ja teosten lähetysaika on 1.2.2021 – 30.4.2021. Sähköinen teoshaku on nyt auki! Näyttelyn teokset voivat olla mm. lyhytelokuvia, videoteoksia, animaatioita, runovideoita, vr/360-teoksia, projisointeja, digitaalisia maalauksia,…

NYT JA TULEVAISUUDESSA – ISO KUVA -hankkeen webinaari 11.2.2021
| | |

NYT JA TULEVAISUUDESSA – ISO KUVA -hankkeen webinaari 11.2.2021

Tervetuloa kuvataidekasvatuksen kentän toimijoiden yhteiseen tulevaisuuden visiointi webinaariin!     Päivän aikana kuullaan ajankohtaisia ja monipuolisia puheenvuoroja kuvataidekasvatuksen alan keskeisiltä toimijoilta. Nykypäivää ja tulevaisuuden visiota lähestytään mm. diversiteetin, eettisyyden, kestävän kehityksen, soveltavan taiteen asiantuntijuuden, aktivismin ja nykytaiteen tulokulmista.  Päivän ohjatuissa työpajoissa pohditaan yhdessä tulevaisuuden kuvataidekasvattajien työn ja taideopetuksen mahdollisuuksia.  Lataa tästä webinaarin ohjelma. Ohjelmamuutokset mahdollisia. Ilmoittautuminen 9.2.2021 mennessä…

Kuvataidekasvatuksen ISO KUVA -hanke yhdistää ja kehittää alan toimintaa
| | |

Kuvataidekasvatuksen ISO KUVA -hanke yhdistää ja kehittää alan toimintaa

ISO KUVA -hankkeessa kartoitetaan suomalaisen kuvataidekasvatuksen nykytilaa, tulevaisuuden yhteistyötä ja kuvataidekasvatuksen visiota alan toimijoiden näkökulmista. Koulutus- ja kehittämishankkeessa tehdään strategista yhteistyötä kuvataidekasvatuksen näkyvyyden, vaikuttavuuden ja yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi. Hankkeen tavoitteena on lisätä kuvataidekasvatuksen eri toimijoiden keskinäistä yhteistyötä sekä vahvistaa kuvataidekasvatuksen asemaa suomalaisessa koulutusjärjestelmässä ja yhteiskunnan arvokeskustelussa. Opetustoimen henkilöstökoulutusta rahoittaa Opetushallitus. Vuoden 2021 aikana ISO KUVA -hanke järjestää neljä…

Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -muotokuvanäyttely siirtyy helmikuulle 2021
| |

Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -muotokuvanäyttely siirtyy helmikuulle 2021

Eduskunnan kanslian koronajohtoryhmä on kokouksessaan päättänyt, että eduskunta jatkaa rajoitetuin palveluin syysistuntokauden alkaessa. Virkamiesten etätyömääräys jatkuu ja mm. Eduskunnan kirjaston näyttelytilat pysyvät toistaiseksi suljettuina. Näin ollen Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -näyttely Eduskunnan kirjastossa siirretään helmikuulle 2021, tarkemmin 2.2.-26.2.2021. Samaan aikaan avataan myös verkkonäyttely, joka esittelee muotokuvia runsaslukuisemmin. Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto haastoi kaikki kuvataidekoulut mukaan…

Nuorten mediataidetapahtuma SAVE – Nuori ja sähköinen!
| |

Nuorten mediataidetapahtuma SAVE – Nuori ja sähköinen!

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry, AV-arkki ja Koulukino ry järjestävät kesäkuussa 2021 valtakunnallisen nuorten mediataiteen tapahtuman Keskuskirjasto Oodissa ja Kino Reginassa Helsingissä. Kuukauden mittaisen tapahtuman aikana tuodaan esille lasten ja nuorten tekemää mediataidetta: mm. elokuvia, videoteoksia, animaatioita, VR-teoksia ja äänitaidetta. Lisäksi tapahtumapäivänä ke 9.6.2021 järjestetään mediataiteen opettajille ja kaikille kiinnostuneille luentoja ja työpajoja…

Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -näyttely siirtyy!
| |

Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -näyttely siirtyy!

Eduskunnan puhemiesneuvosto on tänään päättänyt, että kaikki vierailut, koulutukset ja yleisötapahtumat perutaan tältä keväältä eduskunnasta ja mahdollisuuksien rajoissa siirretään myöhempään ajankohtaan. Kuvataidekoulujen liitto pyrkii siihen, että Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -näyttely siirtyy syksyyn. Myös verkkogallerian julkaisu siirtyy syksyyn. Tiedotamme lisää myöhemmin. Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry

MIELIKUVIN – Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton kevätpäivät Espoossa 2.-3.4.2020
| | |

MIELIKUVIN – Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton kevätpäivät Espoossa 2.-3.4.2020

Kuva: Ari Karttunen/EMMA. Taitto: Riikka Mäkikoskela. TIEDOTE 16.3.2020: Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto peruu Kevätpäivät ajankohdasta 2.–3.4.2020 Näyttelykeskus WeeGeellä koronaviruksen vuoksi Haluamme toimia vastuullisesti tässä vakavassa tilanteessa, ja tämä toimenpide on ennaltaehkäisevää toimintaa. Koronaviruksen (COVID-19) leviämisen rajoittaminen ja hidastaminen on kaikkien edun mukaista. Pidämme alan toimijoiden terveyttä aina etusijalla. Olemme pahoillamme tilanteesta ja tiedotamme…

KANSANEDUSTAJAT KUVATAIDEKOULULAISTEN SILMIN -muotokuvanäyttely Eduskunnan kirjastossa 20.3.-17.4.2020
| |

KANSANEDUSTAJAT KUVATAIDEKOULULAISTEN SILMIN -muotokuvanäyttely Eduskunnan kirjastossa 20.3.-17.4.2020

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto haastoi kaikki kuvataidekoulut mukaan vaikuttamaan! Tempauksessa tehtiin muotokuvat Suomen kaikista nykyisistä kansanedustajista. Tämä toteutettiin yhteistyössä eduskunnan kanssa. Mukaan lähti 26 kuvataidekoulua ympäri Suomea. Kuvataidekoulujen liiton hallitus arpoi jokaiselle osallistuvalle kuvataidekoululle 7–8 kansanedustajaa. Lapset ja nuoret toteuttivat muotokuvat eduskunnan virallisten valokuvien pohjalta. Kuvataidekoulut saivat myös toivoa oman alueensa edustajaa sillä…

Tulossa: Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton kevätpäivät 2.-3.4.2020 Näyttelykeskus WeeGee:llä Espoossa
| | |

Tulossa: Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton kevätpäivät 2.-3.4.2020 Näyttelykeskus WeeGee:llä Espoossa

Kevätpäivät järjestetään yhteistyössä Espoon kuvataidekoulun kanssa. Kokoonnumme pääasiassa EMMA:n seminaari- ja juhlatila Aitiossa. Koulutuspäivien sisältöjä ovat osallisuus ja vaikuttaminen, kestävyys sekä taiteen monialainen yhteistyö. Kouluttajiksi on tulossa esimerkiksi Jaana Erkkilä-Hill Taideyliopistosta, Vuoden nuori taiteilija 2019 Nastja Säde Rönkkö ja juuri uuden kirjan julkaissut Perttu Pölönen. Kevätpäivien ohjelma julkaistaan ja ilmoittautuminen avataan viikolla 10 osoitteessa www.youngart.fi….

End of content

End of content